Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Blogit vuodelta 2019

9.12.2019
Jaana Nevalainen, Petri Tenhunen, Saija Ylönen

Kun tiedon merkitys säilyy samana tiedon siirtyessä toimijalta toiselle, puhutaan semanttisesta yhteentoimivuudesta. Julkisen hallinnon rakentama tiedon yhteentoimivuusalusta auttaa yhteisen merkityksen luomisessa, säilyttämisessä ja liikkumisessa. Alusta toimii myös pohjana palvelujen digitalisoimiselle, tiedolla johtamiselle ja viime kädessä toistemme ymmärtämiselle.

 

5.11.2019
Iiro Jussila

Tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu  on tänä vuonna itsenäisyyspäivän vastaanoton teemana. "Tähän hienoon valintaan liittyy vahvaa symboliikkaa, jota korostavat presidentti Niinistön sanat virkaveljelleen Washingtonissa: pitäkää demokratiastanne huolta". Vieraskynässä Iiro Jussila, PTT:n toimitusjohtaja ja Tilastokeskuksen neuvottelukunnan jäsen.

31.10.2019
Elina Vuorio

Asuntokaupan vilkkauden arviointiin on käytössä aineistoja Verohallinnosta, Kiinteistön­välitysalan keskusliitosta ja Maanmittaus­laitokselta. Koko totuutta ei kerro niistä mikään.

18.10.2019
Marjo Bruun

Katsotaan yhdessä pitkälle ja tehdään Suomesta tiedon eettisen käytön ja hyödyntämisen huippumaa ja edelläkävijä Euroopassa, kirjoittaa pääjohtaja Marjo Bruun käynnistäessään Tilastokeskuksen organisaatio- ja toimintamallien kokonaisvaltaisen uudistuksen.

11.10.2019
Antti Katainen

Helsingin kaupungin keskustatunnelista käydyssä keskustelussa esiin noussut "tilastovirhe" on hyvä esimerkki siitä, miten lähdetietojen oikeellisuus vaikuttaa tilastojen laatuun. Tämä korostuu erityisesti pienaluetilastoissa.

20.9.2019
Katri Soinne

Kotitalouksien tuoreisiin, juuri julkaistuihin kulutusmenolukuihin tulee suhtautua kriittisesti ja varauksella. Mitä tarkemmalle tasolle mennään, sitä enemmän luvuissa on epävarmuutta.

10.9.2019
Jukka Hoffren

Arvioiden mukaan maailmanlaajuisesti noin 30 prosenttia kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy hävikkiin. Suomessa kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta haaskataan arviolta 10–15 prosenttia. Kotitaloudet heittävät ruokaa vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa – noin 23 kiloa ruokaa suomalaista kohti. Esitetyt arviot ovat kuitenkin epävarmoja, ja ruokahävikin tilastointia ollaan parhaillaan kehittämässä.

6.9.2019
Sampo Pehkonen

Vuoden 2018 palkkarakennetilastoon on tehty palkansaajien tuntiansiolaskentaan muutos, jonka sivutuotteena keskimääräiset ansiot laskevat etenkin miesvaltaisilla aloilla. Sen johdosta EU-määritelmän mukainen sukupuolten välinen palkkaero supistuu 0,7 prosenttiyksikköä.

1.8.2019
Marja Rantala

Eduskunnan keväällä hyväksymät tietopoliittinen selonteko ja tiedonhallinta­laki mahdollistavat entistä paremman tietojen hyödyntämisen yhteiskunnan, asiakkaiden ja käyttäjien hyödyksi. Tavoitteiden toteuttaminen vaatii joukkue­peliä, jossa on selvät tavoitteet lyhyemmälle ja pidemmälle ajanjaksolle sekä osaavat pelaajat oikeilla paikoilla.

9.7.2019
Sirkku Hiltunen

1900-luvun alussa syntyneet mummoni elivät huomattavasti pidempään kuin silloinen vastasyntyneen elinajanodote oli. Toinen asui koko ikänsä talossa, josta puuttui juokseva vesi ja viemäröinti. Sirkku Hiltunen peilaa isoäitiensä elämänvaiheita tilastoja vasten.

3.7.2019
Hanxiao Zhou

Jos esimerkiksi kokonaisvaluuttakurssi muuttuu 10 prosenttia, miten Suomen tuontihinnat reagoivat ensinnäkin välittömästi ja toisaalta seuraavien kuukausien aikana. Tilastokeskuksessa harjoittelijana työskentelevä Hanxiao Zhou pureutuu kysymykseen pro gradu -tutkielmassaan ja valottaa aihetta paitaesimerkillä.

3.6.2019
Anna Pärnänen

The variety of people working on zero-hour contracts is multifaceted. On the one hand, they include students and pensioners for a majority of whom this type of contract is fine. On the other hand, the group contains both full-time and part-time employees. Paid work is their main type of activity and a different type of contract would be preferable.

3.6.2019
Anna Pärnänen

Nollatuntisopimuksella työskenteleviin lukeutuu yhtäältä opiskelijoita ja eläkeläisiä, joista suurimmalle osalle sopimus käy hyvin. Toisaalta joukossa on niin koko- kuin osa-aikaisia työntekijöitä. Heille ansiotyö on pääasiallinen toiminta, ja toisenlainen sopimus olisi toivotumpi.

29.5.2019
Maija Metsä

Teinin nenä kännykässä, huomio suosikkitubettajansa uusimmassa videopläjäyksessä tai somessa jaetussa maalitykitysvideossa. Varhaisteini lumoutuneena kaverin insta-tarinasta. Liikkuvaa live-tarinaa, niin koukuttavaa. 

29.5.2019
Pasi Piela

Suomen väestöllinen keskipiste siirtyi Hauholle vuonna 1995 ja on pysytellyt siellä. Piste sijaitsee nyt Kauniaisista suoraan pohjoiseen. Heikentyvä itä ja vahvistuva länsi Turun ja Tampereen vetovoimineen voivat estää pisteen kääntymisen suoraan etelään.

15.5.2019
Jouni Kotkavuori

Tilastokeskuksen edustalla on voinut seurata kamppailua kauniin suunnitelman ja jalan­kulkijoiden käyttäytymisen välillä. Syntyi polku, jota pitkin voi askeltaa alkaviin EU-parlamentin vaaleihin.

30.4.2019
Otto Kannisto

Nousujohteinen talouskehitys on saanut yhä useamman kiinnostumaan asunto­sijoittamisesta. On jopa kirjoitettu, että asunto­sijoittamisesta on tullut ”tuulipuku­kansan bisnestä”. Tarkan kuvan muodostaminen ilmiön todellisesta koosta on kuitenkin hankalaa.

23.4.2019
Pekka Lösönen

Päästötöntä sähköä tarvitaan hurjasti lisää, mikäli sen avulla halutaan päästä eroon fossiilisista polttoaineista ja turpeesta. Uusiutuvat energia­lähteet vai ydinvoima – energian­tuotannossa olisi päästävä vastakkain­asettelusta sekä-että -ajatteluun.

5.4.2019
Johanna Pakarinen

Amos Rexissä on parhaillaan Studio Driftin Elements -näyttelyssä esillä Materialism-sarja. Se syntyi, kun tekijät huomasivat tuotteiden olevan nykyään niin edistyneitä, ettei kuluttuja pysty erottamaan, mitä ja kuinka paljon niiden valmistukseen on käytetty.

15.3.2019
Jouni Kotkavuori

Tilastotiedoilla oli osuutensa Euroopan rajojen siirtelyssä jo parisataa vuotta sitten. Politikointi ja tunteet toki hallitsivat peliä, kuten tänäkin päivänä.

13.3.2019
Elina Mikkelä

Henkilön työtehtävää kuvaava ammattinimike, toimipaikka tai palkanmuodostuksen erittelyt ovat Tulorekisterissä vapaaehtoisesti toimitettavia tietoja. Jos tiedot puuttuvat, Tilasto­keskus joutuu ylläpitämään yrityksille omia, rinnakkaisia tiedonkeruita.

25.2.2019
Arvo Kokkonen

Vuoropuhelu sidosryhmien kanssa korostuu entisestään siirryttäessä 2020-luvulle, kirjoittaa Tilastokeskuksen uuden neuvottelukunnan puheenjohtaja Arvo Kokkonen.

21.2.2019
Kaisa-Mari Okkonen

Suomalaisten ja ruotsalaisten terveys­erot nousivat jälleen keskusteluun, kun Eurostat julkaisi ­vertailun terveiden elin­vuosien määrästä. Ruotsi on vertailun kärjessä niin naisten kuin miesten osalta, Suomi hännillä erityisesti naisten osalta.

6.2.2019
Juho Keva

Buori sámi álbmotbeaivvi buohkaide, toivottaa Juho Keva (vasemmalla) pohjois­saamen kielellä. Koltta­saamelainen Aki Harju toivottaa puolestaan Šiõǥǥ saaʹmi meersažpeiʹvv pukid. Inarin­saameksi otsikon toivotus kuuluu Pyeri Säämi aalmug­peivi puohháid.

25.1.2019
Kimmo Haapakangas

Viime aikoina on ollut esillä ehdotus, että törkeistä seksuaali­rikoksista tuomitulta otettaisiin Suomen kansalaisuus pois. Tilastojen perusteella seksuaali­rikoksista epäiltyjä tai tuomittuja kaksois­kansalaisia on melko vähän.

18.1.2019
Jaana Huhta, Ossi Nurmi

Tiesitkö, että suomalaiset tekivät vuonna 2017 yli 30 miljoonaa yöpymisen sisältävää kotimaan­matkaa, joista 20 miljoonaa oli mökki- ja sukulointi­reissuja? Tai että 10 miljoonasta ulkomaan­matkasta noin joka toinen kohdistui naapurimaahan?

16.1.2019
Maija Metsä

Tieto&trendit-sivuston tekniset ja visuaaliset ratkaisut on toteutettu palvelemaan mobiilikäyttöä ja vastaamaan saavutettavuusvaatimuksia. Tämän merkiksi sivustolle on myönnetty Saavutettavuus huomioitu -leima. Mitä se tarkoittaa käytännössä?

tk-icons