Tiedote 18.12.2012

Tilastokeskuksen organisaatio uudistuu 1.1.2013

Tilastokeskuksen organisaatio muuttuu 1.1.2013 alkaen. Uudistuksessa järjestetään uudelleen erityisesti tilastotuotantoon liittyviä toimintoja. Muutosten tavoitteena on tehostaa ja virtaviivaistaa tilastojen tuotantoprosesseja sekä mahdollistaa tulosjohtamisen ja prosessijohtamisen tarkoituksenmukainen yhdistäminen.

Keskeinen muutos on tilastotuotannon tarvitsemien tietoaineistojen hankinnan keskittäminen uuteen, vuoden alussa aloittavaan tiedonhankintayksikköön. Samalla aiemmasta kuudesta tilastotuotantoyksiköstä muodostetaan kolme tulosyksikköä: väestö- ja elinolotilastot, talous- ja ympäristötilastot sekä yritystilastot. Lisäksi toimintansa aloittaa tuotannon kehittäminen -yksikkö, jonka tehtäviin kuuluvat tilastotuotantomenetelmien, tilastojen laadun sekä prosessien kehittäminen ja koordinointi.

Uudistuksen yhteydessä myös tulosyksiköiden johtajien virkoja on sijoitettu uudelleen ja yksiköiden johtajat nimitetty seuraavasti:

  • tiedonhankinta-yksikkö: tilastojohtaja Jari Tarkoma
  • väestö- ja elinolotilastot -yksikkö: tilastojohtaja Riitta Harala
  • talous- ja ympäristötilastot -yksikkö: tilastojohtaja Leena Storgårds
  • yritystilastot-yksikkö: tilastojohtaja Hannele Orjala
  • tuotannon kehittäminen -yksikkö: tilastotuotannon ylijohtaja Hilkka Vihavainen.

Hallinto-, tietotekniikka- ja tietopalvelutoimintojen organisoinnissa ei tapahdu vuodenvaihteessa olennaisia muutoksia.

Lisätietoja: ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, p. 09 1734 3473