Uutisia 16.10.2018

Yli 40 maan paikkatietoasiantuntijat koolla Helsingissä

EFGS 2018 -konferenssi (European Forum for Geography and Statistics) kokoaa yli 200 tilastojen ja paikkatietojen asiantuntijaa yli 40 eri maasta Helsinkiin 16.–18.10.2018. Konferenssin järjestävät Tilastokeskus ja Maanmittauslaitos yhteistyössä Euroopan tilastoviraston Eurostatin ja EFGS:n kanssa.

Yhdettätoista kertaa kokoontuvan konferenssin mottona on tänä vuonna ”Finding the Future together”. Pääpuhujien aiheet käsittelevät paikkatietojen tulevaisuutta, kansainvälistä yhteistyötä, tietojen visualisointia ja innovaatioita.

Konferenssin pääpuhujien lisäsi kuultavana on noin 50 esitystä. ”Tarjolla on kiinnostavia puheenvuoroja esimerkiksi kestävän kehityksen indikaattoreista, mobiilidatan käytöstä tilastoinnissa sekä avoimen lähdekoodin sovelluksista. Esillä on myös tilastojen laatu ja tietosuoja sekä kaupunkeja koskeva tilastointi”, mainitsee Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Marja Tammilehto-Luode.

EFGS eli European Forum for Geography and Statistics on aktiivinen asiantuntijaverkosto, joka sai alkunsa pohjoismaisesta yhteistyöstä vuonna 1998. EFGS edistää paikkatietojen käyttöä ja niiden saumatonta yhdistämistä tilastoaineistoihin.

Eurostat on tukenut vuodesta 2008 lähtien vuosittaisen konferenssin järjestämistä sekä EFGS:n aloitteesta syntyneitä yhteistyöprojekteja (GEOSTAT).

EFGS 2018 -konferenssin sivut

Lisätietoja: kehittämispäällikkö Marja Tammilehto-Luode p. 029 551 3244, etunimi.sukunimi@stat.fi