Uutisia 9.5.2017

Tilastokisat medialle ja opiskelijoille: Haastamme havainnollistamaan tilastotietoja  

Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Tilastokeskus järjestää kaksi tilastojen käyttöön liittyvää kilpailua. Kilpailujen avulla kannustamme käyttämään tilastoja monipuolisesti ja etsimään uusia tapoja tilastotietojen esittämiseen.

Tilastot mediassa -kilpailussa etsimme parasta tilastoja hyödyntävää aineistoa mediassa. Kilpailuun voi osallistua esimerkiksi artikkelilla, datavisualisoinnilla, infografiikalla, videolla tai animaatiolla.

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijoille suunnatussa Tilastojen havainnollistaminen -kilpailussa haemme puolestaan parasta tilastoja havainnollistavaa sähköistä toteutusta. Kilpailuun voi osallistua esimerkiksi datavisualisoinnilla, videolla tai animaatiolla.

Kilpailuaika on molemmissa kilpailuissa 6.12.2016–1.10.2017.

Molemmissa kilpailuissa jaetaan 2 000 euron palkinto. Voittajat julkistetaan loppuvuonna 2017.

Tilastot mediassa -kilpailun osallistumisohjeet

Tilastojen havainnollistaminen -kilpailun osallistumisohjeet

Lisätietoja kilpailuista:
tiedottaja Erja Seppänen p. 029 551 2569, etunimi.sukunimi@stat.fi