Uutisia 16.1.2023

Tilastokeskus tunnetaan luotettavana tiedontuottajana 

Taloustutkimuksen tekemän yrityskuvatutkimuksen mukaan Tilastokeskuksen tuntee 84 prosenttia ja sen tietoja pitää luotettavana 83 prosenttia suomalaisista. Tilastokeskus on tutkituista valtionhallinnon organisaatioista toiseksi tunnetuin. 

Tutkimuksen mukaan suomalaiset näkevät Tilastokeskuksen myös puolueettomana tiedontuottajana ja yhteiskunnan kannalta tarpeellisena. 

”Luotettavan tiedon merkitys demokratian perustana on korostunut entisestään. Tässä ajassa meidän on erityisen tärkeää varmistaa, että tilastotiedot ovat kaikkien saatavilla ja helppokäyttöisiä”, sanoo Tilastokeskuksen viestintäjohtaja Hanna Ikäheimo.

”Vastaajat toivovat meiltä kuitenkin nykyistä enemmän tilastotiedon avaamista ja analysointia. Tilastot kuvaavat meidän suomalaisten arkea, ja viestinnän keinoin meidän pitää pyrkiä avaamaan lukujen merkityksiä niille, jotka eivät työskentele tilastojen parissa päivittäin.” 

Tavoitteena on myös kertoa tilastotietojen lisäksi enemmän Tilastokeskuksen toiminnasta ja tilastojen käyttömahdollisuuksista.

Mainetutkimus: valtteina palvelut ja vastuullisuus  

Myös T-Median tekemän julkishallinnon mainetutkimuksen mukaan Tilastokeskuksen maine on hyvällä tasolla. Tilastokeskuksen mainearvosana oli viisiportaisessa asteikossa 3,57 eli julkishallinnon keskiarvoa korkeammalla. 

Tuotteet ja palvelut, vastuullisuus ja työnantajakuva ovat maineen osa-alueista Tilastokeskuksen vahvuuksia. Tilastokeskuksen arvioidaan myös toimivan avoimesti ja läpinäkyvästi.

Kehitysmahdollisuudeksi tutkimuksessa nousi johtamisen ja suunnan näyttämisen osa-alue, joihin liittyvät odotukset ovat kohonneet koko julkishallinnon tutkimuksessa. 

Tutkimukset antavat arvokasta palautetta toiminnasta 

Taloustutkimus toteutti Yrityskuvatutkimuksen verkkopaneelina syys-lokakuussa 2022, ja siinä selvitettiin Tilastokeskuksen tunnettuutta ja yrityskuvaa kansalaisten mielissä. Vastaajina oli runsaat 1 000 iältään 15–79-vuotiasta mannersuomalaista kuluttajaa. 

T-Median lokakuussa 2022 tekemässä julkishallinnon Luottamus&Maine-tutkimuksessa kysyttiin sähköisellä kyselylomakkeella runsaalta 9 500:ltä 15–65-vuotiaalta suomalaiselta luottamusarviota noin 80:stä eri julkishallinnon organisaatiosta. Tilastokeskusta arvioi tutkimuksessa tarkemmin runsaat 200 vastaajaa. 

Lisätietoja: 
viestintäjohtaja Hanna Ikäheimo p. 029 551 3025 (Luottamus&Maine-tutkimus)
kehittämispäällikkö Satu Elho p. 029 551 2994 (yrityskuvatutkimus)