Uutisia 3.12.2015

Tilastoja arjesta lasten silmin

Koululaisten tutkimus -projekti Tilastrofi huipentui 3.12.2015 Tilastokeskuksessa järjestettyyn gaalaan, jossa koululaiset esittelivät tekemiään tutkimuksia ja niiden tuloksia. Tilaisuudessa palkittiin asiantuntijaraadin valitsema Ilolan koulun työ ja yleisön äänestämä Kallion ala-asteen koulun työ.

Asiantuntijaraati valitsi parhaaksi Ilolan koulun tilastotutkimuksen, jossa selvitettiin oppilaiden hyvinvointia koulussa. Tutkimuksessa kysyttiin tarkemmin kiusaamisesta ja riitelystä mutta myös, auttavatko vanhemmat koulutyössä. Raati kiitteli tutkimuksen tärkeää ja haastavaa kysymyksenasettelua sekä hyvää esitystä ja tilastografiikkaa.

Koululaiset valitsivat äänestyksellä parhaaksi tilastojulisteeksi Kallion ala-asteen liikuntaharrastustutkimusta esittävän julisteen.

Tilastrofi nivoo yhteen tutkivan oppimisen, medialukutaidon, tilastotiedon ja oppilaiden hyvinvoinnin kehittämisen. Tilastrofi on toimintamalli, jonka tavoitteena on innostaa lapsia tutkimaan omaa arkeaan ja tuottamaan tietoa heille tärkeistä asioista tilastollisten menetelmien avulla. Työskentely ohjaa lapsia yhteistyöhön ja oman yhteisön kehittämiseen. Kouluille Tilastrofi tarjoaa toiminnallisen ja osallistavan tavan toteuttaa opetussuunnitelmaa ja saada uutta tietoa oppilaiden hyvinvoinnista.

Tilastrofia on ollut mukana tekemässä Helsingin Matikkamaa, Helsingin kaupungin opetusvirasto, Helsingin kaupungin tietokeskus, Summamutikka-keskus, Tilastokeskus ja Forum Virium Helsinki. Tilastrofia ylläpitää Suomessa LUMA-keskus Suomen alaisuudessa toimiva Summamutikka-keskus. Työtä on ollut tukemassa myös Aalto-yliopiston koordinoima kansainvälinen we.learn.fi-hanke.

Tilastrofi.fi

Kallion koulun esitys Tilastotrofi-sivuilla