Uutisia 27.3.2018

Kulttuuri- ja joukkoviestintäyritysten henkilöstö väheni ja liikevaihto kasvoi

Vuonna 2016 Suomessa oli yli 17 000 kulttuurin ja joukkoviestinnän alalla toimivaa yritystä. Niiden liikevaihto oli yhteensä yli 12,5 miljardia euroa. 

Kulttuuri- ja joukkoviestintäyritysten lukumäärä on vähentynyt vuodesta 2015 vuoteen 2016 yli kolmella sadalla ja henkilöstö yli kahdella tuhannella. Vähemmillä resursseilla saatiin kuitenkin liikevaihto kasvamaan 360 miljoonalla eurolla edellisvuodesta.

Pidemmällä aikavälillä alan henkilöstö on vähentynyt huomattavasti. Vuodesta 2009 yritysten määrä on lisääntynyt noin kolme prosenttia, mutta niiden henkilöstö on vähentynyt viidenneksen, yli 13 000 henkilöllä. Yritykset työllistävätkin enää keskimäärin vajaat kolme henkilöä, kun ne vuonna 2009 työllistivät vielä keskimäärin noin neljä henkilöä. Saman ajan kuluessa on alan yrityksiltä sulanut liikevaihtoa kuitenkin vain noin 98 miljoonaa euroa, mikä on alle prosentin niiden liikevaihdosta.  

Kulttuuritilastollista taulukkopalvelua päivitetty

Tiedot ovat poimintoja Tilastokeskuksen kulttuuritilastollisesta taulukkopalvelusta. Taulukkopalvelun taulukoita päivitetään neljästi vuodessa, ja niiden yhteydessä julkaistaan analyysiartikkeleita. Osa taulukoista ja artikkeleista on nyt päivitetty. Taulukot ovat suomen- ja englanninkielisiä, artikkelit suomeksi. 

Kulttuuritilaston taulukkopalvelu
Kulttuuritilaston kotisivu

Lisätietoja: erikoistutkija Kaisa Weckström 029 551 2348, suunnittelija Jukka Ekholm 029 551 3370, etunimi.sukunimi@stat.fi