Uutisia 19.9.2017

Kaikki päätoimialat kasvoivat vuoden 2017 toisella neljänneksellä

Tilastokeskuksen tuoreimpien suhdannetietojen mukaan teollisuuden liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa 7,0 prosenttia vuodentakaisesta. Kotimaan myynti kasvoi 5,2 prosenttia ja vientiliikevaihto 8,4 prosenttia vuodentakaisesta. Teollisuuden alatoimialoista kehitys oli suotuisinta kemianteollisuudessa (11,5 %).

Päätoimialojen liikevaihdon vuosimuutos ajanjaksoilla II/2017 ja II/2016, % (TOL 2008)

Rakentamisen liikevaihto kasvoi samaan aikaan 5,9 prosenttia. Vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin kasvua oli 11,7 prosenttia. Rakentamisen toimialoista voimakkaimmin kasvoi talonrakentaminen, jossa liikevaihtoa kertyi 9,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Talonrakentamisen kasvu oli yksistään pk-yritysten varassa. Erikoistuneen rakennustoiminnan liikevaihto kasvoi 4,2 prosenttia. Maa- ja vesirakentamisen liikevaihto puolestaan kääntyi 1,5 prosentin laskuun.

Palvelujen liikevaihto nousi vastaavaan aikaan yhteensä 5,8 prosenttia. Kaikki palveluiden päätoimialat kasvoivat vuodentakaisesta. Palvelualojen liikevaihdoltaan merkittävin toimiala kuljetus ja varastointi piristyi jo alkuvuodesta ja kiri huhti-kesäkuussa 5,9 prosentin nousuun. Kasvun kärjessä olivat edelleen ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta (+7,7 %) sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminta (+7,0 %).

Kaupan alan yritysten liikevaihto kasvoi 2,4 prosenttia toisella vuosineljänneksellä. Tukkukauppa kasvoi 2,9 prosenttia ja autokauppa lähes saman verran (2,5 %). Vähittäiskauppa kasvoi 1,5 prosenttia. Vähittäiskaupan alatoimialoista kodintekniikan vähittäiskauppa ylsi lähes 10 prosentin nousuun. Ennakkotietojen mukaan kaupan yritysten liikevaihto kasvoi heinäkuussa 5,8 prosenttia.

Edellä mainitut tiedot perustuvat kausitasoittamattomiin lukuihin, jolloin esimerkiksi pyhäpäivien vaikutusta ei ole huomioitu. Liikevaihdon kehitykseen vaikutti osaltaan pääsiäisen ajoittuminen tänä vuonna huhtikuulle, kun viime vuonna pääsiäinen oli maaliskuussa.

Kasvukatsauksesta tarkempaa tietoa suhdannekehityksestä

Tiedot ovat otteita eri toimialojen liikevaihtokuvaajista. Liikevaihtokuvaajat ovat indeksejä, jotka kuvaavat kuukausitasolla yritysten toiminnan kehitystä. Liikevaihtoindeksejä julkaistaan teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja muiden palveluiden toimialoista.

Kasvukatsauksen tiedot sisältyvät Tilastokeskuksen Toimialoittaiseen yritystietopalveluun. Kasvukatsaus syventää ja tarkentaa suhdannekehityksen tarkastelua jakamalla liikevaihdon ja palkkasumman kehityksen eri luokkiin, joita ovat kasvu ja supistuminen, ikä, koko ja kansainvälisyys. Kasvukatsauksia on mahdollista tilata teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja palvelujen eri toimialoilta.

Lisätietoja liikevaihtokuvaajista:

Teollisuuden liikevaihtokuvaaja, Maija Sappinen 029 551 3348
Rakentamisen liikevaihtokuvaaja, Liina Arhosalo 029 551 3612
Kaupan liikevaihtokuvaaja, Milka Suomalainen 029 551 2912
Palvelualojen liikevaihtokuvaaja, Aki Niskanen 029 551 2657

Lisätietoa Toimialoittaisesta yritystietopalvelusta: Mira Kuussaari 029 551 3538,
palvelut.suhdanne@stat.fi