Uutisia 10.6.2020

Avoimista paikkatietoaineistoista uusi karttapalvelu

Tilastokeskus on avannut karttapalvelun, jossa voi katsella ja ladata Tilastokeskuksen avoimia paikkatietoaineistoja. Avoimia paikkatietoaineistoja ovat muun muassa kuntapohjaiset tilastointialueet ja tilastoruudukot myös väestötiedoilla täydennettyinä, Paavo-postinumeroalueet ja tieliikenneonnettomuudet.

Palvelusta tuotetun kartan voi tallentaa tai tulostaa kuvatiedostona tai siihen voi tehdä jaettavan linkin.

Karttapalvelussa voi lisäksi hakea tietoa Kuntien avainluvut -tietokannasta ja tarkastella tuloksia kunnittain teemakarttana. Kuntien avainlukuja ovat esimerkiksi väkiluku, työllisyysaste ja ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä. Teemakartoista on mahdollista tehdä myös aikasarja-animaatioita.

Tutustu karttapalveluun

Lisätietoja: sijaintipalvelut@stat.fi