Kysytyimmät kysymykset

Mihin asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tuottamien tietojen tiedot perustuvat?

Laskennan pääasiallisena lähteenä käytetään Verohallinnon oma-aloitteisten verojen aineistoa, joka kattaa kaikki arvonlisäverovelvolliset yritykset ja säännöllisesti palkkaa maksavat työnantajat. Laskennan tietolähteinä käytetään lisäksi Tilastokeskuksen myyntitiedustelua sekä yritysrekisteriä.

Missä ja miten voin hyödyntää tilaamiani suhdannetietoja?

Tietoja voi hyödyntää esimerkiksi yritysten toimintaympäristön ajantasaisessa seurannassa, erilaisten katsausten ja jäsentiedottamisen taustatiedoissa, kehityksen arvioinnissa ja liiketoiminnan strategisessa suunnittelussa. Tietoja voi niin ikään käyttää erilaisissa seminaari- ja kokousesitelmissä tai muussa tiedonvälityksessä.

Mihin suhdannepalvelun hinnoittelu perustuu?

Asiakaskohtaisen suhdannepalvelun hinta määritellään hinnoittelutaulukon avulla. Hinnoittelutaulukko perustuu työn määrään ja kattaa asiakkaalle tehtävän työn kustannukset ja palvelun ylläpidon. Asiakkaat eivät maksa tietojen hankinnasta, eivätkä aineiston käsittelystä ennen asiakkaalle tehtävän laskennan aloittamista, koska aineisto kootaan budjettivaroin tehtävää säännöllistä julkaisutoimintaa varten. Jos toimeksiannon tilaajina on useampia tahoja, kustannukset voidaan jakaa tilaajien kesken.

Miksi tilaamassani suhdannetietotoimituksessa on euromääräisiä tietoja vain vuositasolla? Haluaisin tarkastella myös uusien kuukausien euromääräistä kehitystä, onnistuuko se?

Kyllä. Aluksi lasketaan yhteen kunkin toimialan alkuperäisen sarjan indeksipisteluvut siltä vuodelta, jolta rakenneselvityksen vuositiedot ovat. Seuraavaksi jaetaan kunkin toimialan vuosittainen eurotieto edellä lasketulla indeksipistelukujen summalla. Tulokseksi saadaan tunnusluku, joka kertoo, montako euroa yksi indeksipiste vastaa kyseisellä toimialalla. Kun kuukausien indeksipisteluvut kerrotaan tällä tunnusluvulla, vastaukseksi saadaan arvio kunkin kuukauden liikevaihdon tai palkkojen euromäärästä.

Tuloksen voi tarkistaa laskemalla rakenneselvityksen vuositietoa vastaavan vuoden kuukausille euromäärät. Yhteenlaskettuna kyseisen vuoden kaikkien kuukausien eurotiedoista saadaan sama summa kuin rakenneselvityksen vuositiedossa ilmoitettu määrä.

Tilaan suhdannepalvelusta henkilöstömäärätietoja. Vastaavatko ne Työvoimatutkimuksen tietoja?

Työvoimatutkimuksessa työlliseksi kirjautuu henkilö, joka ilmoittaa tehneensä tutkimusviikolla vähintään tunnin työtä rahapalkkaa tai luontaisetua vastaan tai voittoa saadakseen. Siten työvoimatutkimuksen työllisen käsite ei ole sama kuin henkilöstömääräindikaattorin kokopäivätyöllisen käsite.

Saamassani tietopalveluselosteessa kerrottiin, että aineisto on revisioitunut viime toimituskerrasta. Mitä tämä tarkoittaa?

Aineistojen kertymisen seurauksena uusimpien laskettavien kuukausien indeksiluvut tarkentuvat eli revisioituvat jonkin verran tietopalvelun päivityskertojen välillä. Tämä johtuu yritysten verottajalle tekemistä oikaisuista, uusien havaintojen kertymisestä sekä yritysten aloittamisista ja lopettamisista. Indeksiluvut revisioituvat myös yritysten toimipaikkarakenteiden muutosten eli toimipaikkojen aloittamisten, lopettamisten ja toimialojen vaihtumisten seurauksena. Myös erilaiset yritysjärjestelyt, kuten yritysten yhdistymiset ja jakaantumiset muuttavat indeksilukuja laskentakertojen välillä.

Mitä nämä indeksit oikein ovat? Mistä saan apua tietojen tulkintaan?

Asiakaskohtaisessa suhdannepalvelussa tiedot tuotetaan pääasiassa indeksilukuina, koska ne helpottavat tarkasteltavien ryhmien vertailua. Indeksiluvut ovat erityisen käyttökelpoisia silloin, kun vertaillaan eri muuttujien, esimerkiksi liikevaihdon, viennin, palkkasumman tai henkilöstömäärän muutosta eri toimialoilla. Indeksiluvut eivät kuitenkaan kerro kyseisten muuttujien jakautumisesta toimialojen kesken, minkä vuoksi asiakkaille tuotetaan rakenneselvityksessä myös muuttujien toimialoittaiset määrätiedot (eurosummat tai henkilöstömäärät).

Asiakaskohtaisen suhdannepalvelun asiantuntija vastaa suhdannetietoja koskeviin kysymyksiin ja auttaa tietojen tulkinnassa. Erikseen voidaan sopia myös esimerkiksi asiantuntijan osallistumisesta asiakkaan järjestämään koulutustilaisuuteen tai tietojen julkistamistilaisuuteen.

Voiko kaikilta toimialoilta tuottaa liikevaihdon suhdannetietoja?

Rahoitus- ja vakuutustoiminnassa (TOL K), koulutuksessa (TOL P), terveys- ja sosiaalipalveluissa (TOL Q) sekä julkisella sektorilla (TOL O) kaikki toiminta ei ole arvonlisäverovelvollista, eikä kaikkea toimialoilla syntyvää liikevaihtoa näin ollen pystytä kuvaamaan. Edellä mainittuja toimialoja voidaan tarkastella siten ainoastaan palkkasumman ja henkilöstömäärän pohjalta.

Mitä ovat pienyritysten suhdannetiedot?

Asiakaskohtaisen suhdannepalvelun valikoimaan on lisätty Pienyritysten suhdannetiedot, jotka kuvaavat suomalaisten pienyritysten suhdannekehitystä eri päätoimialoilla. Pienyrityksillä tarkoitetaan toimijoita, jotka työllistävät enintään 10 henkilöä ja joiden vuosiliikevaihto on enintään 2 miljoonaa euroa.