Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Vuokratyön tiedonkeruu muuttunut vuonna 2008

Vuokratyöstä kerätään työvoimatutkimuksessa aiempaa tarkempia tietoja vuoden 2008 alusta alkaen. Vuokratyöntekijät luokiteltiin aiemmin vuokratyön toimialalle. Nyt toimiala määritellään sen työpaikan mukaan, jossa vuokratyöntekijä työskenteli tutkimusviikolla. Kaikilta haastateltavilta palkansaajilta tiedustellaan erikseen, ovatko he vuokratyöntekijöitä.

Luokitusmuutoksen vaikutukset toimialatietojen vertailtavuuteen jäävät suhteellisen pieniksi, koska vuokratyöntekijät jakautuvat useille toimialoille ja heidän lukumääränsä yksittäisissä toimialaryhmissä on pieni. Selvimmin muutos vaikuttaa vuokratyön toimialaan "työnvälitys ja henkilöstön hankinta (745)". Luokitusmuutoksen vaikutusta lieventää osaltaan myös se, että tietojen perustuessa haastateltavan omaan ilmoitukseen osaa vuokratyöntekijöistä ei ole aiemmin välttämättä havaittu vuokratyöntekijöiksi eli heidän toimialansa luokittelu on vastannut uutta tapaa.

Vuokratyöntekijöiden lukumäärästä ja jakautumisesta eri toimialoille raportoidaan tarkemmin vuonna 2009, kun käytettävissä ovat koko vuoden 2008 kattavat tiedot eli otoskoko on mahdollisimman suuri.


Päivitetty 24.6.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-7830. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyti/tyti_2008-06-24_men_004.html