Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

3. Lapsiperheissä molemmat vanhemmat yleensä työllisiä

Jos lapsiperheessä on kaksi huoltajaa, ovat he molemmat yleensä työllisiä. Sekä isä että äiti olivat työllisiä noin 70 prosentissa kaikista kahden huoltajan lapsiperheistä vuonna 2009. Lasten ollessa pieniä on tavallista, että isä on töissä ja äiti kotona hoitamassa lapsia. Tämä järjestely on kuitenkin suhteellisen lyhytaikainen, ja niin sanottu kahden ansaitsijan malli yleistyy nuorimman lapsen kasvaessa. Kahden vanhemman perheistä, joissa nuorin lapsi oli täyttänyt kolme vuotta, lähes 80 prosentissa molemmat vanhemmat olivat työllisiä (kuvio 9).

Kuvio 9. Vanhempien työmarkkina-asema kahden huoltajan lapsiperheissä nuorimman lapsen iän mukaan vuonna 2009

Kuvio 9. Vanhempien työmarkkina-asema kahden huoltajan lapsiperheissä nuorimman lapsen iän mukaan vuonna 2009

Kahden vanhemman perheistä, joiden nuorin lapsi oli alle yksivuotias, kolme neljästä oli sellaisia, joissa isä oli työssä ja äiti joko perhevapaalla tai muuten hoitamassa lapsia kotona. Jos nuorin lapsi oli 1–2-vuotias, tällainen tilanne oli enää joka kolmannessa perheessä ja joka toisessa perheessä äitikin oli palannut työhön.

Asetelma on siis suurimmassa osassa pienten lasten perheitä edelleen hyvin perinteinen vanhempien työhön osallistumisen suhteen. Sellaisia perheitä, joissa äiti oli työssä ja isä hoitamassa lapsia, oli alle kolmevuotiaiden lasten perheistä vain noin prosentti vuonna 2009.


Lähde: Työvoimatutkimus 2009. Tilastokeskus

Lisätietoja: Laura Hulkko (09) 1734 2611, Anna Pärnänen (09) 1734 2607, tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 12.10.2010

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-7830. Perheet ja työ vuonna 2009 2009, 3. Lapsiperheissä molemmat vanhemmat yleensä työllisiä . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyti/2009/16/tyti_2009_16_2010-10-12_kat_003_fi.html