Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 28.5.2018

Kuluttajilla vankka rahatilanne eikä pelkoa työttömyydestä

Kuluttajien luottamusindikaattori oli toukokuussa 24,8, kun se huhtikuussa oli 23,2 ja maaliskuussa 24,7. Viime vuoden toukokuussa luottamusindikaattori sai arvon 24,1. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on 12,5. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 2.–18. toukokuuta 1 114 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori

Luottamusindikaattorin osatekijöistä kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta sekä yleisestä työttömyyskehityksestä olivat toukokuussa hyvin valoisat. Arvio kotitalouden säästämismahdollisuuksista oli hyvä.

Huhtikuuhun verrattuna näkemykset omasta taloudesta ja säästämismahdollisuuksista paranivat toukokuussa. Odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä pysyivät ennallaan.

Viime vuoden vastaavaan aikaan nähden vahvistui usko omaan talouteen ja varsinkin työttömyyden vähenemiseen. Sen sijaan odotus Suomen taloudesta heikkeni vuodessa hieman ja arvio säästämismahdollisuuksista pysyi suunnilleen ennallaan.

Kotitaloutensa rahatilanteen kuluttajat arvioivat toukokuussa ennätyksellisen hyväksi. Ajankohtaa pidettiin hyvin otollisena lainanotolle ja säästämiselle ja hyvänä myös kestotavaroiden ostamiselle. Työlliset kuluttajat kokivat toukokuussa voimakkaammin kuin koskaan, että työttömyyden uhka on omalla kohdalla viime aikoina vähentynyt.

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus (ks. Laatuseloste ). Kuluttajien luottamusindikaattori on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Osatekijät ovat: oma talous, Suomen talous, yleinen työttömyys ja kotitalouden säästämismahdollisuudet (kaikki koskien seur. 12 kuukautta). Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi (positiivinen) lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.


Lähde: Kuluttajabarometri 2018, toukokuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, Tuomas Parikka 029 551 3276, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (448,4 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 28.5.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. toukokuu 2018. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2018/05/kbar_2018_05_2018-05-28_tie_001_fi.html