Teollisuuden toimialakatsaus I/2011

  1. Suhdannetilanne ja näkymät
  2. Teollisuustuotannon kehitys Suomessa heikompaa kuin USA:ssa ja muualla EU-alueella
  3. Sekä liikevaihto että tuottajahinnat jatkoivat nousua
  4. Teollisuuden palkkasumma kasvoi alkuvuodesta
  5. Uusien tilausten kasvu jatkui alkuvuodesta vahvana
  6. Fokus: Kohti täystyöllisyyttä - uusi yritys?
  7. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittajat: Jukka Appelqvist (09) 1734 3391
Fokus: Heikki Taimio (Palkansaajien tutkimuslaitos)
volyymi.indeksi@tilastokeskus.fi

Suhdannetilanne ja näkymät

Teollisuuden suhdannetilanne säilyi kohtalaisen hyvänä vuoden 2011 alussa. Tuotannon kehitys ei kuitenkaan jatkunut vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtä hyvänä kuin viime vuoden lopussa. Erityisesti tammikuu oli tuotannon osalta haastava. Tammikuun jälkeen tuotanto on kuitenkin jälleen päässyt melko hyvälle kasvu-uralle useilla toimialoilla. Myös uusia tilauksia on saatu runsaasti.

Viime vuoden jälkipuoliskon vahvan kasvun seurauksena koko teollisuuden tuotanto (BCDE, TOL 2008) oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä noin 4,5 prosenttia korkeammalla tasolla kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kausitasoitettu tuotanto supistui kuitenkin reilut 2,5 prosenttia vuoden 2010 viimeiseen neljännekseen verrattuna.

Teollisuusyritysten liikevaihto on kasvanut alkuvuonna tuotantomääriä nopeammin. Useilla toimialoilla liikevaihto onkin kasvanut alkuvuodesta poikkeuksellisen nopeasti. Teollisuuden liikevaihdon kasvua on vauhdittanut tuottajahintojen nopea kallistuminen muun muassa öljytuotteiden, massan ja metallien osalta. Liikevaihto on kasvanut sekä kotimaan myynnin että viennin suhteen.

Suhdanneodotukset ovat edelleen parantuneet alkuvuodesta. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toukokuussa julkaiseman Suhdannebarometrin mukaan Suomen teollisuuden lyhyen aikavälin näkymät ovat varsin hyvät. Myös suhdannetilannetta luonnehdittiin kyselyssä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008 kevään jopa keskimääräistä paremmaksi.

Tilastokeskuksen julkaisema teollisuuden uusia tilauksia kuvaava tilasto tukee käsitystä hyvistä suhdanneodotuksista. Tilaukset ovat jatkaneet voimakasta kasvuaan kaikilla päätoimialoilla alkuvuonna 2011. Kansainväliseen talouteen liittyvät epävarmuustekijät, kuten huoli raaka-aineiden hintojen noususta tai joidenkin euroalueen maiden ylivelkaantumisen seurauksista, eivät ainakaan toistaiseksi näy suomalaisten teollisuusyritysten odotuksien heikkenemisenä.

Kuvio 1. Teollisuustuotannon kehitys (volyymi-indeksi)

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 28.6.2011