Palvelualojen toimialakatsaus IV/2010

  1. Palvelualojen suhdannetilanne ja näkymät
  2. Muut palvelualat kasvuun kuljetuksen ja varastoinnin vanavedessä
  3. Palkkasumman kasvu voimistui loppuvuodesta
  4. Fokus: Palvelujen ulkomaankauppa
  5. Palvelujen ulkomaankaupan ylijäämä supistui vuonna 2009
  6. Yleistä palvelujen ulkomaankaupan tilastoinnista
  7. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Aki Niskanen (09)1734 2657
Sähköposti: palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi
Fokus: Jaakko Salmela (09)1734 2953

Palvelualojen suhdannetilanne ja näkymät

Palvelualojen suhdannetilanne parantui tuoreimpien suhdanneindikaattoreiden valossa vuoden 2010 lopulla. Näkymät kohentuivat sekä palveluiden tuotannossa, työllisyydessä että yritysten suhdanneodotuksissa. Käänne parempaan on tapahtunut varsin nopeasti, sillä vielä edeltävänä vuonna kehitys oli päinvastainen. Toissa vuoden matalasta vertailukohdasta johtuen käänne on vaikuttanut osalla palvelualoista hyvinkin voimakkaalta. Varsinkin suhdanneherkillä aloilla, kuten kuljetuksessa ja varastoinnissa, koettiin voimakas lasku toissa vuoden aikana.

Palvelualoilla toimivien yritysten liikevaihdon kasvu kiihtyi vuoden 2010 neljännellä neljänneksellä 8,5 prosenttiin. Vielä vuosi sitten vastaavaan aikaan alan liikevaihto supistui lähes yhtä voimakkaasti. Koko vuonna 2010 palvelualojen liikevaihto kasvoi 5 prosenttia. Palvelualojen suurimman ryhmän - kuljetuksen ja varastoinnin - liikevaihdon kehitys on pitkälti ohjannut koko palvelualan suhdannekuvaa. Viime vuoden neljännellä vuosineljänneksellä toimialaryhmän liikevaihto kasvoi noin 11 prosenttia vuotta aiemmasta. Kasvunäkymät ovat parantuneet myös muilla palvelualoilla vuoden loppua kohden.

Työllisyystilanne kääntyi alkuvuodesta hitaasti parempaan ja koheni selvästi loppuvuodesta. Työllisten määrän kasvu vuoden 2010 viimeisellä neljänneksellä jäi kuitenkin hieman edeltävää vuosineljännestä maltillisemmaksi. Palkansaajien ansiokehitys on pysynyt melko vakaana, joskin ansiotason nousu näyttää selvästi hidastuneen.

Palvelualojen palkkasumman kasvu kiihtyi vuoden 2010 viimeisellä neljänneksellä vajaaseen 5 prosenttiin. Käänne parempaa tapahtui viime vuoden toisella neljänneksellä, josta lähtien kasvu on ollut voimistuvaa. Koko viime vuoden osalta palvelualoilla toimivien yritysten yhteenlaskettu palkkasumma kohosi 2 prosenttia. Kasvu vuoden viimeisellä neljänneksellä oli koko talouden palkkasummaa nopeampaa. Toimialoista ainoastaan rakentamisessa palkkasumman kasvu oli palvelualoja voimakkaampaa.

Tilastokeskuksen julkaiseman kuluttajabarometrin mukaan kuluttajien luottamus talouteen notkahti hiukan vuoden vaihteessa, mutta palasi helmikuussa samalla tasolla kuin viime syksyllä. Luottamus oli selvästi vahvempi kuin vuotta aikaisemmin ja pitkällä ajalla keskimäärin. Kuluttajien näkemykset Suomen taloudesta ja työllisyydestä voimistuivat. Inflaation odotettiin kiihtyvän ja säästämistä pidettiin kannattavana. Kuluttajien luottamus omaan talouteen pysyi edelliskuukausiin nähden ennallaan.

Elinkeinoelämän keskusliiton luottamusindikaattorin mukaan palveluyritysten luottamus oli helmikuussa korkealla ja luottamusta kuvaava saldoluku hieman pitkän ajan keskiarvoa ylempänä. Myynti on kehittynyt suotuisasti ja odotukset myynnin kasvusta ovat positiivisia. Yleisen suhdannetilanteen katsotaan kohentuneen talven aikana.

Pk-yrityksistä tehdyn suhdannebarometrin mukaan pienten ja keskisuurten palveluyritysten suhdannetilanne on kohentunut koko viime vuoden ja tilannetta kuvataan tavanomaiseksi. Suhdannenäkymät ovat suotuisat ja etenkin keskisuurten yritysten arviot tulevasta ovat myönteisiä. Keskisuurten yritysten myynti jatkoi selvässä kasvussa, mutta myös pienempien palveluyritysten myynti oli viime vuonna noususuuntainen. Keskisuurten yritysten myyntiodotukset lähikuukausille ovat hyvät, joskin pienemmillä yrityksillä odotukset myynnin kehityksestä ovat selvästi maltillisemmat. Pk-yritysten henkilöstömäärä kasvoi viime vuonna maltillisesti ja sen uskotaan pysyvän entisellään seuraavina kuukausina.

Eurostatin luottamusindikaattorin mukaan palvelualojen suhdannenäkymät EU-maissa pysyivät vakaana. Luottamusta kuvaava saldoluku voimistui hieman edellisestä neljänneksestä ja oli viime vuonna korkeimmillaan vuoden viimeisellä neljänneksellä. Suomessa palvelualojen luottamus voimistui edelleen loppuvuodesta ja oli selvästi EU-maiden tasoa korkeammalla. Luottamus kysyntään pysyi vahvana ja sen odotetaan kehittyvän suotuisasti myös tulevina kuukausina. Myös työllisyyden odotetaan pysyvän hyvänä edeltäneen neljänneksen tapaan. Palvelualojen tuottajahintojen uskotaan nousevan seuraavien kuukausien aikana. Luottamus kotimaassa on jo palautunut taantumaa edeltäneelle tasolle.

Kuvio 1. Palvelualojen kausitasoitettu luottamusindikaattori

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 22.3.2011