Monimutkaiset omistus- ja rahoitusjärjestelyt vaikeuttavat suorien sijoitusten arviointia

  1. Sijoitusvirrat ja niiden vaihtelu on kasvanut
  2. Kaikki yrityskaupat eivät näy tilastoissa
  3. Sijoitukset palvelualoille kasvavat
  4. Ruotsi tärkein sijoitusten lähde- ja kohdemaa
  5. Maittainen analysointi vaikeaa
  6. Suoran sijoituksen käsite Suomen maksutasetilastossa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Airi Heikkilä on suorien sijoitusten tilastointiin erikoistunut ekonomisti Suomen Pankin rahoitusmarkkina- ja tilasto-osastolla. Artikkeli julkaistu TilastokeskuksenTieto&trendit-lehdessä 11/2007

Suorien sijoitusten vaikutusten analysointi on vaikeutunut globalisaation myötä. Kansainväliset suorien sijoitusten tilastot kuvaavat nykyisin yhä enemmän monikansallisten konsernien sisäisiä omistus- ja rahoitusjärjestelyjä eikä ulkomaisia investointeja kuten aiemmin.

Maailman talous globalisoituu huimaa vauhtia rahoitusmarkkinoiden sääntelyn purkautumisen ja tietoteknisen kehityksen myötä. Yritykset kansainvälistyvät ja tehostavat toimintojaan hyödyntäen maailmanlaajuisesti maiden tarjoamia kilpailuetuja. Pärjätäkseen kovassa kilpailussa monikansalliset yritykset pyrkivät kasvamaan suuriksi ja olemaan läsnä kaikilla kasvavilla markkinoilla.

Yritysten kansainvälistyminen näkyy erityisesti suorien sijoitusten tilastoissa, joilla kuvataan kansainvälisiä yrityskauppoja ja monikansallisten konsernien kotimaisten ja ulkomaisten osien välisiä rahoitussaamisia ja -velkoja. Suorat sijoitukset ovat osa maksutasetta ja suoran sijoituksen kriteerinä on sijoittajan vähintään 10 prosentin omistusosuus sijoituskohteesta. Suomen Pankki tuottaa Suomen suorien sijoitusten tilastot.

Suorien sijoitusten tilastoja käytetään rahapolitiikan analyysin tukena ja yleisessä talouden seurannassa. Erityisen kiinnostavia keskuspankeille ovat suuret yksittäiset yrityskaupat, joilla voi olla välittömiä rahamarkkinavaikutuksia. Teoreettisesti ajatellen rahapoliittisessa analyysissä suorat sijoitukset edustavat maksutaseessa niitä vakaita pääomasijoituksia, joita rahoitusmarkkinoiden kriisit eivät heiluttele. Käytännössä kuitenkin konsernien sisäiset rahoitusjärjestelyt aiheuttavat suurta pääomavirtojen vuosittaista vaihtelua tilastoon. Yleisessä talouden seurannassa analysoidaan suoran sijoituksen muodossa maahan tulevan ja sieltä lähtevän pääoman vaikutusta taloudelliseen kasvuun, työllisyyteen ja tuottavuuteen. Suorat sijoituksethan ovat kanava, jota kautta sijoittaja levittää tietotaitoaan kohdemaihin.

Sijoitusvirrat ja niiden vaihtelu on kasvanut

Suomen suorien sijoitusten nettopääomavirtaluvuissa näkyy selvästi 1990-luvun lopulta käynnistynyt yritysten voimakas kansainvälistyminen (Kuvio 1). Suuretkin yritykset ovat tulleet entistä enemmän yritysjärjestelyjen kohteiksi. Pohjoismaisten yritysten välillä tapahtuneet merkittävät fuusiot, MeritaNordbanken -fuusio ja StoraEnso -fuusio, aloittivat suurten yritysjärjestelyjen aallon vuonna 1998. Fuusiot näkyvät sekä suorissa sijoituksissa Suomeen että suorissa sijoituksissa ulkomaille.

Ennätyksellisen paljon pääomaa vietiin ulkomaille vuonna 2000, jolle ajoittuivat Suomen metsäteollisuuden suuret yrityskaupat ulkomailla. Nordea -ryhmän sisäisten omistusjärjestelyjen seurauksena Suomesta ulkomaille tehtyjen sijoitusten pääomaa poikkeuksellisesti palautui nettomääräisesti takaisin Suomeen vuonna 2003. Seuraavana vuonna puolestaan muutaman suuren konsernin sisäiset lainajärjestelyt aiheuttivat pääoman nettomääräisen palautumisen Suomeen. Vuosina 2003 ja 2004 suomalaiset sijoittajat veivät pääomaa ulkomaille bruttomääräisesti tarkastellen, mutta edellä mainittujen yksittäisten suurten bruttomääräisten pääoman palautusten seurauksena nettomääräisesti pääomaa palautui Suomeen.

Edellisen vuoden pääomavirtalukujen avulla on mahdotonta ennakoida tulevaa kehitystä. Yksittäiset suuret yrityskaupat sekä konsernien sisäiset omistus- tai lainajärjestelyt tuovat poikkeuksellista heilahtelua lukuihin. Vuodelle 2007 ajoittunee taas uusia suuria piikkejä aikasarjoihin, kun Sampo Pankki -konsernin myynti Danske Bankille sekä Nokian ja Siemensin verkkotoimintojen yhdistäminen toteutuvat.

Kuvio 1. Suorat sijoitukset, nettopääomavirrat

Kuvio 2. Suorat sijoitukset, sijoituskanta vuoden lopussa

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 19.2.2007