Tiedote 17.6.2005

Osinkotulot kasvattivat kotitalouksien välisiä tuloeroja vuonna 2003

Kotitalouksien väliset tuloerot kasvoivat lievästi vuonna 2003 parin edellisvuoden tasaantumisen jälkeen. Tuloerojen kasvua selittävät osinkotulot, joita kotitaloudet saivat vuonna 2003 reaalisesti noin neljänneksen enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuonna 2003 lähes 90 prosenttia kotitalouksien saamista osinkotuloista kohdentui ylimpään tulokymmenykseen. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen tulonjakotilaston 2003 lopullisista tiedoista.

Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot olivat vuonna 2003 keskimäärin 30 995 euroa. Reaalisesti tämä oli 3,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yhtä korkeisiin kasvulukemiin päästiin viimeksi 1990-luvun lopulla. Omaisuustulojen osuus kotitalouksien bruttotuloista kasvoi runsaan prosenttiyksikön, ja niiden osuus nousi lähes 14 prosenttiin vuonna 2003. Palkkatulojen osuus puolestaan aleni prosenttiyksiköllä, 56 prosenttiin bruttotuloista. Kotitalouksien maksamien välittömien verojen ja veronluontoisten maksujen osuus bruttotuloista laski 0,6 prosenttiyksiköllä 24,3 prosenttiin. Verojen ja tulojen suhde oli yhtä alhainen edellisen kerran vuonna 1991.

Kotitalouksien reaalitulojen ja tuloerojen kehitys 1987 - 2003, 1987=100

Tuloerojen indeksi perustuu käytettävissä olevien tulojen Gini-kertoimen arvoihin. Kerroin mittaa tulonjaon epätasaisuutta: mitä suurempi indeksin arvo on, sitä suuremmat ovat kotitalouksien väliset tuloerot. Tulojen indeksi perustuu kotitalouksien keskimääräisiin käytettävissä olevien tulojen (uudistettua OECD-kulutusyksikköä kohden, vuoden 2003 rahassa) arvoihin.

Tulokehitys oli voimakkainta ylimmässä tulokymmenyksessä, jossa reaalitulo oli vuonna 2003 runsaat 4 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Seuraavaksi eniten tulot kasvoivat sekä toiseksi ylimmässä että myös kaikista alimmassa tulokymmenyksessä, joissa tulot kasvoivat vuodessa reaalisesti runsaat 3,5 prosenttia. Absoluuttisesti mitattuna ylimmän tulokymmenyksen tulojen kasvu oli runsaat 1 900 euroa, alimmassa tulokymmenyksessä kasvua oli vain 300 euroa. Ylimmässä tulokymmenyksessä kotitalouksien käytettävissä olevat tulot kulutusyksikköä kohden olivat vuonna 2003 vähintään 31 300 euroa vuodessa, kun alimmassa tulokymmenyksessä vastaavat tulot jäivät alle 10 800 euron.

Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna ylin tulokymmenys on kasvattanut tulojaan selvästi enemmän kun muut tulonkymmenykset. Vuosina 1995 - 2003 ylimmän tulokymmenyksen tulot ovat kasvaneet vuosittain keskimäärin runsaat 4,5 prosenttia, alimmassa tulokymmenyksessä vastaava kasvu on ollut vain runsaan prosentin.

Kotitalouksien reaalitulojen vuosimuutokset tulokymmenyksittäin vuosina 2002-2003 ja
1995-2003, prosenttia

Pienituloisia 575 000 henkilöä vuonna 2003

Suomessa oli vuonna 2003 noin 575 000 pienituloista henkilöä. Pienituloisia oli väestöstä 11,2 prosenttia, mikä on jonkin verran enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pienituloisten määrä on vuosina 1995 - 2003 lisääntynyt noin 200 000 henkilöllä. Henkilö määritellään pienituloiseksi, kun hänen tulonsa ovat alle 60 prosenttia väestön keskitulosta.

Pienituloisten osuus väestöstä on suurin nuorten keskuudessa. Lähes joka neljäs 16 - 24-vuotiaista oli pienituloinen vuonna 2003. 50 - 64-vuotiaiden ikäryhmässä oli vähiten pienituloisia, 7 prosenttia. 65 vuotta täyttäneistä pienituloisia oli 11 prosenttia, mikä ei poikennut pienituloisten osuudesta koko väestössä. Pienituloisuuden yleisyys vaihteli myös kotitalouden elämänvaiheen mukaan. Vuonna 2003 pienituloisia oli eniten yksin asuvien (25 %) ja yksinhuoltajaperheiden (23 %) joukossa. Yksin asuvista pienituloisten osuus on säilynyt korkeana 1990-luvun alusta lähtien. Sitä vastoin pienituloisten osuus lapsiperheissä - sekä yksinhuoltajien että kahden huoltajan perheissä - asuvista on kasvanut kaksinkertaiseksi 1990-luvun alkuun verrattuna. Alle 18-vuotiaista lapsista 11,9 prosenttia eli pienituloisissa kotitalouksissa vuonna 2003. Osuus on kasvanut lähes prosenttiyksiköllä vuodesta 2002.

Voimakkaimmin pienituloisuusriski on kasvanut vuosina 1995 - 2003 työttömien kotitalouksissa.Tästä ryhmästä pienituloisia oli vuonna 1995 vajaat 30 prosenttia, mutta vuonna 2003 jo 55 prosenttia. Opiskelijatalouksista pienituloisia oli 65 prosenttia vuonna 2003. Opiskelijoiden kohdalla on huomioitava se, että valtion takaamat opintolainat eivät sisälly tulokäsitteeseen. Vähiten pienituloisia oli palkansaajatalouksissa, vain 4 prosenttia, mutta palkansaajaryhmän suuren koon vuoksi heidän osuutensa kaikista pienituloisista on merkittävä, jopa viidesosa.

Pienituloisuusasteet kotitalouden viitehenkilön sosioekonomisen aseman mukaan vuonna 1995 ja 2003, prosenttia

Pienituloisuuden määritelmä: kotitalouden käytettävissä olevat tulot kulutusyksikköä kohden ovat vähemmän kuin 60 prosenttia koko väestön keskitulosta kulutusyksikköä kohden. Yhden henkilön taloudessa pienituloisuuden raja oli 11 130 euroa vuonna 2003.

Lähde: Tulonjakotilasto 2003. Tulot ja kulutus 2005:11. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pekka Ruotsalainen (09) 1734 2610, Airi Pajunen (09) 1734 3408

Linkit: Tiedotteeseen liittyvä julkistus.

Tulonsaajakohtaisia ja kunnittaisia tietoja veronalaisista tuloista, varallisuudesta ja veroista julkaisussa Tulo- ja varallisuustilasto 2003. Tulot ja kulutus 2005:12. Tilastokeskus. Lisätietoja tulo ja varallisuustilaston kotisivulta.