Uutisia 8.1.2014

Suomi raportoi YK:n ilmastosopimukselle

Tilastokeskus on koonnut Suomen kuudennen maaraportin ja ensimmäisen kaksivuotisraportin YK:n ilmastosopimusta varten. Raportit on toimitettu ilmastosopimuksen sihteeristölle 1.1.2014.

Maaraportti (National Communication) kertoo YK:n ilmastosopimuksen ja Kioton pöytäkirjan toimeenpanosta Suomessa. Raportti laaditaan neljän vuoden välein, ja siinä kuvataan Suomen kasvihuonekaasupäästöjen kehitystä sekä lähitulevaisuuden päästöskenaarioita. Siinä esitellään kansallisia toimia, joilla kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään Kioton pöytäkirjan sekä EU:n ilmasto- ja energiapaketin tavoitteiden saavuttamiseksi.

Raportissa kuvataan myös ilmastonmuutoksen vaikutuksia Suomessa sekä toimia, joiden avulla muuttuvaan ilmastoon pyritään sopeutumaan. Lisäksi raportissa kerrotaan, miten Suomi tukee kehitysmaita ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa sekä luodaan katsaus Suomen ilmastotutkimukseen ja ilmastonmuutoksesta tiedottamiseen kansalaisille.

Ilmastosopimuksen uusi kaksivuotisraportti (Biennial Report) tuottaa tiivistä taulukkomuotoista tietoa Ilmastosopimukselle ilmoitetuista päästövähennystavoitteista ja edistymisestä tavoitteiden saavuttamisessa. EU on ilmoittanut Ilmastosopimukselle yhteisen tavoitteen vähentää päästöjä 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Suomen ja muiden jäsenmaiden osuus yhteisestä tavoitteesta on määritelty EU:n ilmasto- ja energiapaketissa. Lisäksi kaksivuotisraportti täydentää maaraportin tietoja kehitysmaihin suuntautuvan tuen osalta. Kaksivuotisraportin sisällöstä sovittiin Durbanin osapuolikokouksessa vuonna 2011.

Maaraportin ja kaksivuotisraportin laatimisesta vastanneeseen toimituskuntaan kuului Tilastokeskuksen lisäksi jäseniä eri ministeriöistä.

Raportit ovat englanninkielisiä ja ne ovat saatavilla pdf-tiedostoina Tilastokeskuksen internetsivuilla:

Lisätietoja:

yliaktuaari Leena Raittinen, Tilastokeskus, puh. 09 1734  2909
ylitarkastaja Paula Perälä, ympäristöministeriö, puh.0295 250 224