Uutisia 5.12.2013

Elämää Suomessa vuonna 2012

Tilastokeskuksen juuri ilmestynyt Suomen tilastollinen vuosikirja 2013 kuvaa tarkasti suomalaista yhteiskuntaa ja sen kehitystä. Vuosikirjan tilastot kertovat esimerkiksi, millainen vuosi 2012 oli Suomessa.

  • Suomen väkiluku oli vuoden 2012 lopussa 5 426 674. Väkiluku kasvoi edellisvuodesta 0,5 prosenttia eli 25 407 henkilöllä. Naisia oli 93 430 enemmän kuin miehiä.
  • Perheitä oli kaikkiaan 1 465 733. Näistä perheistä ilman lapsia olevia avio- ja avopareja oli 726 555. Lapsiperheitä eli perheitä, joissa on alle 18-vuotias lapsi, oli 578 409. Näistä enemmistönä olivat yhden lapsen perheet, joita oli 44 prosenttia kaikista lapsiperheistä.
  • Väestöstä joka kuudes vaihtoi osoitetta viime vuoden aikana. Kuntien sisällä ja kuntien välillä muutettiin lähes 900 000 kertaa. Ulkomailta Suomeen muutti noin 31 000 henkilöä ja Suomesta ulkomaille lähes 14 000 henkilöä eli muuttovoitto oli runsaat 17 000 henkilöä.
  • Kotitalouksien menoista kului asumiseen ja energiaan runsaat 27 prosenttia. Elintarvikkeisiin ja alkoholittomiin juomiin kului 12,5 prosenttia, kulttuuriin ja vapaa-aikaan 11 prosenttia samoin kuin liikenteeseen 11 prosenttia menoista.
  • Kaikista työssä olevista palkansaajista ammattijärjestöön tai työttömyyskassaan kuului 88 prosenttia, miehistä 84 prosenttia ja naisista 92 prosenttia.
  • Käynnit yleisissä kirjastoissa lisääntyivät, mutta lainaus väheni. Kirjastoista otettiin lähes 95 miljoonaa lainaa, mikä on noin 2,5 miljoonaa lainaa vähemmän kuin vuonna 2011. Lainaajaa kohti lainoja oli 46. Kirjastokäyntejä oli 53 miljoonaa, lähes 10 käyntiä asukasta kohti.
  • Asuntovelallisten asuntokuntien keskivelka oli 111 000 euroa.
  • Suomalaiset kuluttivat voita asukasta kohti laskettuna 4,2 kg eli 200 grammaa enemmän kuin vuonna 2011. Juustoa kulutettiin lähes 22 kg eli lähes kilo enemmän, kananmunia 10,6 kg eli yli puoli kiloa enemmän ja tuoreita hedelmiä 51,5 kg eli yli puoli kiloa enemmän kuin toissa vuonna. Tuoreita vihanneksia kulutettiin 57,4 kg eli runsaat 5 kg vähemmän kuin vuonna 2011.
  • Keskiolutta suomalaiset joivat viime vuonna 404 miljoonaa litraa eli noin 90 miljoonaa keskiolutpulloa vähemmän kuin vuonna 2011. Mietoja viinejä juotiin 64 miljoonaa litraa ja väkeviä alkoholijuomia 32 miljoonaa litraa. 100 prosenttisena alkoholina kulutus oli 7,8 litraa asukasta kohti, lähes puoli litraa vähemmän kuin vuotta aiemmin.
  • Työikäisistä miehistä 11 prosenttia ja naisista 13 prosenttia ei ollut käyttänyt alkoholijuomia ollenkaan viimeksi kuluneen vuoden aikana. Vähintään kerran viikossa väkeviä alkoholijuomia juovia oli miehistä 15 prosenttia ja naisista 3 prosenttia.

Suomen tilastollinen vuosikirja on tilastojen perushakuteos

Tilastokeskuksen julkaisema Suomen tilastollinen vuosikirja 2013 on laaja tilastojen kokoomateos yhteiskunnastamme ja sen kehityksestä. Suomea koskevien tietojen lisäksi kirjassa on myös runsaasti kansainvälistä vertailutietoa. Vuosikirjaa on julkaistu jo vuodesta 1879 lähtien.

Vuosikirjan Excel-taulukot sekä kuviot ja kartat löytyvät sähköisessä muodossa verkkopalvelusta osoitteesta: tilastokeskus.fi/vuosikirja2013. Vuosikirjan voi myös ladata PDF-muodossa samasta osoitteesta. Julkaisu on suomen-, ruotsin- ja englanninkielinen.

Lähde: Suomen tilastollinen vuosikirja 2013. Tilastokeskus. Hinta 80 euroa (ml. alv.).
Julkaisu on tilattavissa Edita Publishing Oy:n asiakaspalvelusta 020 450 05 tai Editan verkkokirjakaupasta.

Lisätietoja: Eila Laakso 09 1734 2509