Uutisia 13.6.2013

Ajankohtaista Suomi-tietoa taskukoossa

Tilastokeskuksen juuri ilmestynyt Suomi lukuina on taskukokoon tiivistetty 40-sivuinen tietopaketti Suomesta ja suomalaisista. Julkaisu sisältää tilastoina ja kuvioina keskeiset tilastotiedot yhteiskunnan ja talouden eri aloilta. Siinä on myös kansainvälistä vertailutietoa.

Suomi lukuina 2013 -taskutilastot ovat saatavana kolmella eri kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Poimintoja taskutilaston vuoden 2012 tiedoista:

  • Vaikka maahanmuuttajien määrä Suomeen onkin viime vuosina lisääntynyt, äidinkielenään maan virallisia kieliä, suomea tai ruotsia, puhuvia oli vuoden 2012 lopussa 95 prosenttia väestöstä. Suomenkielisten osuus oli 90 prosenttia.
  • Ulkomaiden kansalaisia Suomessa asui lähes 200 000. Heistä eniten oli Viron kansalaisia, viidennes, ja Viron kansalaisten määrä lisääntyi vuoden aikana myös selvästi eniten, kuudenneksen.
  • Uusiutuvien energialähteiden osuus energian kokonaiskulutuksesta nousi 30 prosenttiin.
  • Suomen tärkeimmät kauppakumppanit olivat Venäjä, Saksa ja Ruotsi. Eniten tuotiin Venäjältä, ja eniten vietiin Ruotsiin.
  • Tieliikenneonnettomuuksissa sekä kuolleiden että loukkaantuneiden määrä väheni edellisvuotisesta yli 10 prosenttia. Henkilöautojen määrä ylitti kolmen miljoonan sekä kuorma- ja pakettiautojen määrä puolen miljoonan rajan.
  • Työllisistä 73 prosenttia oli yksityisen työnantajan palveluksessa, 21 prosenttia kunnan ja vain kuusi prosenttia valtion palveluksessa. Työllisten määrä nousi yhteensä 2 483 000:een.
  • Työkyvyttömyyseläkkeensaajien määrä on vähentynyt neljännesmiljoonaan. Yhteensä eläkkeen saajia oli puolitoista miljoonaa. Neljä viidestä eläkkeensaajasta sai vanhuuseläkettä.
  • Lähes kaikki rikollisuuden lajit vähenivät edellisvuotisesta. Petokset ja kavallukset kuitenkin lisääntyivät selvästi.
  • Elinajanodote oli Suomessa yhtä pitkä, 79 vuotta, kuin Tanskassa. Muissa Länsi-Euroopan maissa se oli kuitenkin vuoden-pari pitempi.

Taskutilaston tilastotaulukot löytyvät suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi osoitteesta: tilastokeskus/suomilukuina tai pdf-julkaisuna.

Julkaisu on tilattavissa Edita Publishing Oy:n asiakaspalvelusta 020 450 05 tai Editan verkkokirjakaupasta.

Lisätietoja: Nina Koivula 09 1734 3676