Uutisia 18.3.2013

Jukka Pekkarinen ja Heli Jeskanen-Sundström palkittu Eino H. Laurila -kansantulomitalilla

Vuoden 2012 Eino H. Laurila -kansantulomitali on myönnetty valtiotieteen tohtori Jukka Pekkariselle ja valtiotieteen maisteri Heli Jeskanen-Sundströmille. Mitalit myönnetään tunnustuksena heidän aktiivisesta työstään kansantalouden tilinpidon käytön ja tunnettuuden edistäjinä.

Valtiotieteen tohtori Jukka Pekkarinen on valtiovarainministeriön ylijohtaja ja kansantalousosaston osastopäällikkö. Hän on toiminut aikaisemmin Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajana ja talousasioiden alivaltiosihteerinä sekä talousneuvoston sihteeristön päällikkönä valtioneuvoston kansiliassa. Pekkarinen on uransa aikana julkaissut mittavan määrän artikkeleita, julkaisuja ja myös kansantaloustieteen oppikirjan. Merkittävissä työtehtävissään ja aktiivisena kirjoittajana ja keskustelijana Pekkarinen on hyödyntänyt kansantalouden tilinpitoa ja lisännyt sen tunnettuutta kokonaistaloudellisen ajattelun välineenä.

Valtiotieteen maisteri Heli Jeskanen-Sundström työskenteli ennen eläkkeelle jäämistään Tilastokeskuksen pääjohtajana. Uransa aikana Jeskanen-Sundström toimi menestyksekkäästi ja näkyvästi erilaisissa tilastoalan yhteistyöelimissä sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Hän on ollut muun muassa EU:n, OECD:n ja YK:n tilastokomiteoiden johtotehtävissä. Merkittävällä urallaan Jeskanen-Sundström tuki ja edisti johdonmukaisesti kansantalouden tilinpidon ja sitä koskevien kansainvälisten suositusten kehittämistä ja käyttöä tosiasiapohjaisen talouden analyysin peruskehikkona.

Mitalit luovutetaan Jukka Pekkariselle ja Heli Jeskanen-Sundströmille Taloustieteellisen Yhdistyksen iltapäiväseminaarissa maanantaina 18.3.2013 klo 16.00 (Economicum, luentosali 2 krs., Arkadiankatu 7, Helsinki).

Eino H. Laurila -kansantulomitali on tunnustus merkittävästä työstä kansantaloudellisen tutkimuksen ja etenkin kansantalouden kuvausjärjestelmien kehittämisen, soveltamisen ja tunnettuuden hyväksi. Mitalilla halutaan myös edistää kansantaloudellisen tutkimuksen ja käytännön tilastotyön vuorovaikutusta. Mitalin jaosta päättävät Ekonomiska Samfundet i Finland, Suomen Tilastoseura, Taloustieteellinen Yhdistys, Tilastokeskus ja Yrjö Jahnssonin Säätiö. Ensimmäisen mitalin sai vuonna 1993 professori Eino H. Laurila mittavasta työstään Suomen kansantalouden tilinpidon kehittäjänä.

Lisätietoja:
Kehittämispäällikkö Ari Tyrkkö, Tilastokeskus, 09 1734 3261, sähköposti: etunimi.sukunimi@tilastokeskus.fi

Taloustieteellinen Yhdistys