Uutisia 19.2.2013

Työuria pidennettävä etenkin keskeltä

Työurien pidentämisellä alku- tai loppupäästä on vain marginaalinen vaikutus taloudelliseen huoltosuhteeseen tulevaisuudessa, kirjoittaa Tilastokeskuksen asiantuntija Markus Rapo tuoreimmassa Tieto&trendit-lehdessä (1/2013). Hän perustaa väitteensä väestöennusteen pohjalta tekemiinsä laskelmiin.

Opiskelevien tai työttömien 20–24-vuotiaiden sekä eläkeikää lähestyvien ei-työllisten 62–64-vuotiaiden osuus kolmen miljoonan työikäisen joukosta on vain noin 9 prosenttia. Vaikka opiskelijat valmistuisivat nopeammin ja eläkeikää lähestyvienkin työllisyysastetta onnistuttaisiin nostamaan, vaikutus taloudelliseen huoltosuhteeseen jäisi silti vähäiseksi.

Opiskelijat ovat lisäksi jo tällä hetkellä osittain työelämässä. Vuoden 2011 ennakkotietojen mukaan 20 – 24-vuotiaiden työllisyysaste oli 56,8 prosenttia ja 25 – 29-vuotiaiden työllisyysaste 73,0 prosenttia. Työurat ovat myös jo pidentyneet loppupäästä. Sekä 55 – 59-vuotiaiden että 60 – 64-vuotiaiden työllisyysasteet ovat olleet kasvu-uralla 1990-luvun laman jälkeen. Vuoden 2011 lopussa 55 – 59-vuotiaiden työllisyysaste oli 71,1 prosenttia ja 60 – 64-vuotiaiden työllisyysaste 40,4 prosenttia.

Työurien pidentämistavoitteissa ja keskusteluissa olisikin syytä ottaa huomioon, että taloudellisen huoltosuhteen kannalta kokonaistyöllisyysaste on ratkaisevassa asemassa. 30–44-vuotiaiden työllisyysasteet eivät ole vieläkään nousseet 1990-luvun lamaa edeltävälle tasolle. 30–44-vuotiaiden miesten ikäryhmittäiset työllisyysasteet olivat vuonna 2011 noin 6–8 prosenttiyksikköä alhaisemmat kuin vuonna 1987. Samanikäisten naisten kohdalla työllisyysasteet olivat vastaavasti 4–6 prosenttiyksikköä alhaisemmat.

Taloudellisen huoltosuhteen kannalta olisi tärkeää, että työllisyysaste kohentuisi myös – ja etenkin – työurien keskeltä.

Työllisyysasteen muutos ikäryhmittäin ja sukupuolittain vuodesta 1987 vuoteen 2011

Nelikymppiset tienaavat eniten

Ikä ja kokemus eivät välttämättä kartuta tilipussia, kirjoittaa kehittämispäällikkö Mika Idman Tieto&trendit-lehden artikkelissaan. Keskusteluun eläkeikää lähestyvien palkka-alesta Idman huomauttaa, että tilastojen valossa parasta palkkaa saavat jo nytkin useimmilla aloilla nelikymppiset. Ikääntyneempien keskiansiot ovat pienempiä kaikissa muissa ammattiryhmissä paitsi erityisasiantuntijoilla.

Nuorempien ansioita kasvattavat erilaiset lisät. Erityisesti yksityisellä sektorilla on paljon tehtäviä, joissa esimerkiksi tekemällä ylitöitä tai työskentelemällä viikonloppuisin pystytään nostamaan ansioita. Tämä kääntyy tietyissä tehtävissä nuorempien ikäryhmien eduksi.

Lisätietoja:
Erikoistoimittaja Maija Metsä-Pauri 09 1734 2785

Tutustu Tieto&trendit-lehden muuhun sisältöön lehden uusilla verkkosivuilla http://tietotrendit.stat.fi/.

Tilaukset Edita Publishing Oy:n asiakaspalvelusta 020 450 05 tai Editan verkkokaupasta. Voit myös ostaa lehden Akateemisesta kirjakaupasta.