Tiedote 9.2.2012

Pentti Saikkonen ja Timo Teräsvirta palkittu Eino H. Laurila
-kansantulomitalilla

Vuoden 2011 Eino H. Laurila -kansantulomitali on myönnetty professori Pentti Saikkoselle ja professori Timo Teräsvirralle. Mitalit myönnetään tunnustuksena heidän kansainvälisesti arvostetusta tutkimustyöstään aikasarjaekonometrian alalla.

Valtiotieteen tohtori Pentti Saikkonen on Helsingin yliopiston tilastotieteen professori. Hän on tutkinut aikasarjaekonometrian teoriaa ja tehnyt useita merkittäviä tutkimuksia muun muassa ns. yksikköjuuri- ja yhteisintegroituvuusekonometrian alalla sekä volatiliteetin mallintamiseen soveltuvista malleista ja menetelmistä. Hänen kehittämänsä aikasarjamallit, mallinnustekniikat ja tilastolliset testit tuottavat jatkuvasti uusia avauksia makrotalouden ja rahoituksen empiirisen tutkimukseen.

Valtiotieteen tohtori Timo Teräsvirta toimii taloustieteen professorina Århusin yliopistossa. Hän on osallistunut merkittävästi epälineaarisia aikasarjamalleja sekä niiden analysointiin liittyviä tilastollisia testejä ja mallinnustekniikoita koskevaan tutkimukseen. Hänen luomansa ns. tasaisen siirtymän aikasarjamallit laajennuksineen ovat tulleet suosituiksi nykyisessä makrotalouden ja rahoituksen empiirisessä tutkimuksessa, jossa pyritään huomioimaan talouden rakenteiden jatkuvat muutokset. Hän on myös johtanut joihinkin suosittuihin volatiliteettimalleihin liittyviä teoreettisia tuloksia.

Mitalit luovutetaan Pentti Saikkoselle ja Timo Teräsvirralle Taloustieteellisen Yhdistyksen järjestämillä XXXIV Kansantaloustieteen päivillä Vaasassa torstaina 9.2.2012.

Eino H. Laurila -kansantulomitali on tunnustus merkittävästä työstä kansantaloudellisen tutkimuksen ja etenkin kansantalouden kuvausjärjestelmien kehittämisen, soveltamisen ja tunnettuuden hyväksi. Mitalilla halutaan myös edistää kansantaloudellisen tutkimuksen ja käytännön tilastotyön vuorovaikutusta. Mitalin jaosta päättävät Ekonomiska Samfundet i Finland, Suomen Tilastoseura, Taloustieteellinen Yhdistys, Tilastokeskus ja Yrjö Jahnssonin Säätiö. Ensimmäisen mitalin sai vuonna 1993 professori Eino H. Laurila mittavasta työstään Suomen kansantalouden tilinpidon kehittäjänä.

Lisätietoja:
Tilastojohtaja Ari Tyrkkö, Tilastokeskus, 09 1734 3261, sähköposti: etunimi.sukunimi@tilastokeskus.fi
Kansantaloustieteen päivät