Ikääntyneiden työllisyysasteet olivat Suomessa 1990-luvun laman jäljiltä roimasti heikommat kuin muissa Pohjoismaissa. Sittemmin olemme peitonneet kirimisvauhdillamme muut ylivoimaisesti.
Työssäkäyntitilaston tiedoissa hoitajien ahdinko ei näy
Työmarkkinaneuvottelut pyörivät parhaillaan täysillä. Yksi kierroksen keskeisimmistä väännöistä käydään kuntasektorin hoitajien palkoista.
Näissä palkkaneuvotteluissa esiintyneen näkemyksen perusteella hoitoalan työntekijät ovat vaihtaneet tai ovat vaihtamassa sankoin joukoin työtehtäviä. Tälle paljon mediahuomiota saaneelle näkemykselle ei kuitenkaan löydy viitteitä Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston ja tutkintorekisterin vuosien 2010–2018 tiedoista.
Sairaanhoitajien uudelleenkouluttautuminen suhteellisen harvinaista
Mikäli verrataan vuoden 2010 tilannetta vuoteen 2018, huomataan että 5,3* prosenttia AMK-tasoisen sairaanhoitajatutkinnon suorittaneista palkansaajista oli kouluttanut uudelle alalle. Vastaavasti opistoasteen sairaanhoitotutkinnon suorittaneista uudelle alalle kouluttautuneita oli 5,2 prosenttia.
Näin ollen vuonna 2010 palkansaajina julkisella tai yksityisellä sektorilla työskennelleistä sairaanhoitajan koulutuksen saaneista oli vuoteen 2018 mennessä kouluttautunut uudelle alalle 2 880 henkilöä 54 758 henkilöstä.
Uudelle alalle kouluttautumisella tarkoitetaan sairaanhoitajien tapauksessa minkä tahansa uuden tutkinnon suorittamista, joka ei lukeudu terveyden- ja hyvinvoinnin piiriin.
Muun AMK-tutkinnon kuin sairaanhoitajan suorittaneilla henkilöillä vastaava vaihtoprosentti oli 10,5. Esimerkiksi tutkinnon Sosionomi (AMK) suorittaneista henkilöistä, jotka olivat vuonna 2010 palkansaajia, 12,9 prosentilla oli uusi tutkinto vuonna 2018.
Lähihoitajan ammattitutkinnon suorittaneilla kouluttautumisprosentti uudelle alalle oli 6,2. Lähihoitajien uudelleenkouluttautumisen todennäköisyys oli siis pienempi kuin ammatillisen peruskoulutuksen suorittaneilla vuonna 2010 työskennelleillä palkansaajilla (9,3 %).
Uudelleenkouluttautuneiden osuuksia tarkasteltaessa on hyvä huomata, mikäli niitä pitää mittarina alan veto- tai työntövoimalle, että vuorotöitä tekevillä palkansaajilla, kuten hoitajilla, uudelleenkouluttautuminen on todennäköisesti haastavampaa kuin säännöllistä päivätyötä tekevillä.
*Kuvion tietoja on päivitetty 31.3. Lähde: Työssäkäyntitilasto, Tilastokeskus
Hoitajien työttömyystodennäköisyys verrokkiryhmiä pienempi
Yksi syy sairaanhoitajien verrattain vähäiseen uudelleenkouluttautumiseen lienee se, että sairaanhoitajina työskentelevien palkansaajien työttömyys on vähäistä. Työssäkäyntitilaston mukaan ajanjaksolla 2010–2017 sairaanhoitajan ammatissa työskennelleistä palkansaajista työttömänä seuraavana vuonna oli keskimäärin 1,3 prosenttia.
Asiantuntijoiden ammattiryhmässä, joihin sairaanhoitajan lukeutuvat, vastaava lukema (ilman sairaanhoitajia) oli 2,9 prosenttia.
Myös lähihoitajien ammatissa työttömyystodennäköisyys (2,7 %) oli pienempi kuin verrokkiryhmässä palvelu- ja myyntityöntekijät (4,2 %).
Kaikista suurin työttömyystodennäköisyys oli rakennustyöntekijöillä, joista keskimäärin 10,5 prosenttia joutui seuraavana vuonna työttömäksi ajanjaksolla 2010–2017.
Alanvaihdosten määrittäminen on vaikeaa
Keskeinen kysymys on, vaihtavatko hoitotyötä tekevät ammattia ja alaa useammin kuin muut ammattiryhmät. Valitettavasti tähän kysymykseen vastaaminen on käytettävissä olevien aineistojen ja luokitusten perusteella mutkikasta.
Esimerkkinä voidaan ajatella tilannetta, jossa kauppatieteiden maisteri haluaa vaihtaa työpaikkaa. On mahdollista, että tämä valtion virkahenkilö löytää uuden työpaikan rahoitusalalta. Tällöin virallisessa ammattiluokituksessa hänen ammattinsa sekä toimialansa muuttuu.
Tämän analogian voi yleistää myös erilaisia suorittavia töitä tekevään palkansaajaan.
Hoitajien osalta työpaikanvaihdokset eivät välttämättä näy tilastoissa yhtä lailla ammatin- ja alanvaihdoksina, sillä koulutustausta ohjaa heitä vahvasti tiettyihin työtehtäviin. Tämän johdosta ei ole mielekästä vertailla hoitajien alanvaihtoprosentteja kaikkiin palkansaajiin, vaan muihin ammattiryhmiin, joihin päädytään niin ikään täsmäkoulutuksella.
Alla olevaan kuvioon on valittu ammatteja, joiden palkansaajat tulevat valtaosin vain muutamasta tutkinnosta. Poliisien, sairaanhoitajien ja suuhygienistien osalta uuteen ammattiin sekä uudelle toimialalle siirtyi keskimäärin alle prosentti palkansaajista vuodessa välillä 2010–2017.
Työssäkäyntitilasto sisältää vuositasolla noin 2,1 miljoonaa palkansaajaa, mutta ei esimerkiksi tietoa osa-aikaisuudesta tai siitä, onko työsuhde vakinainen ja määräaikainen.
Toisen tilastolähteen, palkkarakennetilaston perusteella sairaan- ja lähihoitajien työsuhteista noin 20 prosenttia on määräaikaisia. Tämä vastaa kuntasektorin keskiarvoa, mutta on yksityisen sektorin palkansaajien keskiarvoa suurempi.
Tämän blogin laskelmat on toistettu rajatummalle ikäjoukolle (30–45). Tulosten mukaan ikärakenteella ei ole erityistä vaikutusta tässä esitettyihin tuloksiin. Myöskään tarkastelujen rajaaminen julkiseen tai yksityiseen sektoriin ei muuta yleiskuvaa, joskin työsuhteet vaikuttavat hoitajien osalta julkisella sektorilla pysyvimmiltä.
Lisäksi tuloksia on tarkasteltu vuosikohtaisesti. Niiden perusteella esimerkiksi alanvaihtoprosenteissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, vaikka pientä vuosikohtaista heiluntaa niihin sisältyykin.
Lopuksi on syytä muistaa, että menneiden vuosien tulokset eivät ole tae tulevasta. Mutta mikäli puheet hoitajien muita ammattiryhmiä merkittävämmästä joukkopaosta pitävät paikkansa, täytyisi nykymenoon tulla tuntuva muutos.
Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina Tilastokeskuksen yritystilastot-yksikössä palkkatilastojen parissa.
*Päivitys 31.3.2020. Tein tämän blogikirjoituksen sisältämiä tietoja koostaessani virheen. Vuoden 2010 jälkeen suoritetut alemman koulutusasteen tutkinnot koodautuivat väärin. Tämän vuoksi sairaanhoitajien sekä AMK-tutkinnon suorittaneiden palkansaajien uudelleenkouluttautumisen aste jäi todellista matalammaksi. Onneksi virhe ei vaikuta blogin perusviestiin: hoitoalan koulutuksen saaneet suorittavat verrokkiryhmiään harvemmin uusia tutkintoja. Tekstiin päivitetyt luvut erottuvat lihavoinnilla.
Lue samasta aiheesta:
Työvoimatutkimuksen mukaan sivutyötä tehneiden osuus työllisistä on Suomessa kasvanut jo pidempään ollen reilut viisi prosenttia vuonna 2023. Sivutyön tekijät ovat tyypillisesti yrittäjiä ja työskentelevät päätyössään tavallista useammin osa-aikaisesti. Viime vuonna 80 prosenttia sivutyötä tehneistä toimi yksityisellä sektorilla.
Muissa EU-maissa syntyneiden miesten ja EU:n ulkopuolella syntyneiden naisten työllisyysasteet ovat meillä korkeat verrattuna Ruotsiin ja EU-keskitasoon. Ulkomailla syntyneiden työllisyys on Suomessa myös kasvanut kansainvälisesti verrattuna ripeästi. Ulkomaalaistaustaisten tekemä työ on kuitenkin muita yleisemmin ns. epätyypillistä, kuten määrä- tai osa-aikaisia työsuhteita taikka vuokra- tai alustatyötä.
Työllisyyden määritelmää harmonisoitiin kansainvälisessä työvoimatutkimuksessa vuonna 2021. Tuolloin työstä vanhempainvapaalla olevien luokittelu työlliseksi yhtenäistettiin. Aiemmassa vertailussa suomalaisten ja ruotsalaisten naisten työllisyysasteet poikkesivat toisistaan reilusti, mutta uudistuksen jälkeen 20–54-vuotiaiden naisten työllisyysaste oli Suomessa ja Ruotsissa lähes samalla tasolla.
Vuonna 2022 työpaikkoja vaihdettiin selvästi eniten terveys- ja sosiaalipalveluissa sekä hallinto- ja tukipalveluissa. Toimialojen vahva sukupuolittuneisuus näkyy myös työpaikkojen vaihdoksissa. Kaikkiaan vaihtoja oli vuonna 2022 lähemmäs 793 000, kertovat työmarkkinavirtoja koskevat kokeelliset laskelmat.
Työvoiman vuokraamisen kautta ovat työllistyneet etenkin nuoret ja ulkomaalaistaustaiset, joilla on vähän työkokemusta tai joiden voi olla muuten hankalaa löytää työtä. Kiinnostus vuokratyötietoihin on lisääntynyt, vaikka vuokratyön osuus palkkatyöstä on edelleen melko pieni.
Valtaosa omaishoitajista on eläkeläisiä. Työikäisistä omaishoitajista enemmistö käy kuitenkin myös ansiotyössä. Omaishoitajien työllisyysaste on noin kymmenen prosenttiyksikköä matalampi kuin väestöllä keskimäärin.
Muutoksen suuruuteen on voinut vaikuttaa moni samanaikainen tekijä pandemiasta työvoimatutkimuksen sisältö- ja menetelmämuutokseen. Eri mittarit kertovat kuitenkin samansuuntaisesta myönteisestä kehityksestä.