Meillä on jo mittaristo ekologian ja ekonomian yhteensovittamiseksi: kansantalouden tilinpidon ympäristölaajennus. Luontoarvojen integrointi samaan kehikkoon taloudellisen toiminnan kanssa antaa pikakaistan kestävämpään päätöksentekoon.
Hintalappu luonnolle ei riitä – tietoa pitää myös käyttää
Niin kutsutun Dasguptan raportin julkaisu helmikuussa vauhditti jälleen keskustelua hyvinvoinnin ja ympäristön tilan paremmasta mittaamisesta. Tässä Ison-Britannian valtiovarainministeriön tilaamassa raportissa brittiläinen Cambridgen yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Sir Partha Dasgupta esittää, että luonto tulisi huomioida yhtenä omaisuuseränä siinä missä muukin pääoma. Tarvitaanko luonnolle hintalappu, kysyttiin meillä Suomessakin.
Bruttokansantuotteen toimivuus hyvinvoinnin mittarina on kyseenalaistettu jo vuosikymmeniä – ihan aiheesta. Samalla tosin usein unohdetaan, että puutteistaan huolimatta BKT edelleen mittaa ihan mainiosti sitä, mitä on tarkoituskin, eli taloudellista aktiviteettia.
Mutta meillä on käsissämme positiivinen ongelma. Meillä nimittäin menee niin hyvin, ettei hyvinvointia ole pystytty kuvaamaan vain taloudellisen lisäarvon tuottamisella enää vuosikausiin.
Samalla kun eri tahoilla on keskusteltu hyvinvoinnin mittaamisesta, kansainvälinen tilasto- ja tutkijayhteisö ei suinkaan ole keskittynyt peukaloiden pyörittelyyn, vaan kehitystyö on käynyt vilkkaana. Uusia mittaristoja ja indikaattoripaketteja muodostetaan ja otetaan käyttöön koko ajan.
Myös kansantalouden tilinpitoa on laajennettu suoraan useilla aihealueilla, ml. kulttuuri, matkailu ja ympäristö. Me tilastonörtit kutsumme näitä BKT:n laajennuksia satelliittitilinpidoiksi.
EU:n tasolla tällä hetkellä laajin satelliittitilinpito on ympäristötilinpito. Ympäristötilinpidon käsikirjan SEEA:n (System of Economic and Environmental Accounting) ensimmäiset versiot ovat peräisin jo 1990-luvulta.
Uudistetun SEEA:n ydinosa hyväksyttiin YK:n tilastokomiteassa vuonna 2012. EU oli standardin soveltamisessa käytäntöön etulinjassa, ja ensimmäisestä EU:n ympäristötilinpitoasetuksesta tulee tänä kesänä täyteen 10 vuotta.
Vuonna 2014 asetusta laajennettiin tuplaamalla sen kattamien tilastojen määrä. Tällä hetkellä pakollinen EU-raportointi kattaa kuusi tilastoa: energiatilinpito, ilmapäästöt toimialoittain, kansantalouden materiaalivirrat, ympäristöliiketoiminta, ympäristönsuojelumenot ja ympäristöverot, ja lisää on suunnitteilla.
Ympäristötilinpito mittaa nimensä mukaisesti ympäristöön kohdistuvia paineita fyysisinä suureina ja suoraan ympäristöliiketoimintaan ja ympäristönsuojeluun liittyviä rahavirtoja. Ympäristötilinpidon tilien avulla voimme laskea mm. toimialakohtaisia päästö- ja energiaintensiteettejä yhdistämällä tiedot kansantalouden tilinpidon tietoihin. Tässä yhdenmukaisesta tilastointikehikosta syntyvässä yhdistelymahdollisuudessa piileekin ympäristötilinpidon vahvuus.
Uusin harppaus eteenpäin ympäristötilinpidon tilastoinnissa tapahtui, kun YK:n tilastokomissio hyväksyi maaliskuussa 2021 ekosysteemitilinpidon tilastostandardin. Ekosysteemitilinpito laajentaa ympäristötilinpidon kuvausta entisestään huomioimalla sellaisetkin luontopääoman palvelut, joista ei synny markkinoilla myytäviä tuotteita tai palveluita.
Käytännössä tilastostandardin hyväksyminen tarkoittaa, että kansainvälisesti on saavutettu yhteisymmärrys siitä, mitä ja miten halutaan mitata. Pelkästään tähän vaiheeseen pääsy on vaatinut yli kymmenen vuoden työn, johon myös Suomi on osallistunut aktiivisesti.
Ekosysteemitilinpitoa on pilotoitu sekä Suomen ympäristökeskuksessa että Luonnonvarakeskuksessa, ja myös Tilastokeskus on osallistunut standardin laadintaan. Standardista vakiintuneeseen tilastotuotantoon on kuitenkin vielä matkaa, ja panostusta ja edelläkävijyyttä tarvitaan edelleen.
Ympäristötilinpidon laajentuessa ja tarkentuessa kuvaus talouden ja ympäristön suhteista paranee. Mutta vaikka kehittäisimme kuinka täydellisiä mittareita, ne eivät itsekseen ratkaise ainoatakaan ongelmaa. Mittari on parhaimmillaankin työkalu, seurannan väline.
Mikään luku ei luo meidän puolestamme ohjauskeinoja ja tee arvovalintoja, vaan ne auttavat meitä kohdentamaan toimia ja seuraamaan onnistumista. Pelkkä datan olemassaolo ei riitä, vaan tietoa pitää myös käyttää.
Kirjoittaja työskentelee Tilastokeskuksessa ympäristötilinpidon tiiminvetäjänä ja on YK:n ympäristötilinpitokomitean jäsen.
Lue samasta aiheesta:
Kiertotalousohjelmassa jätemäärien kehitystä seurataan usealla eri indikaattorilla. Perustavanlaatuinen siirtymä kiertotalouteen ei kuitenkaan onnistu ilman aktiivista ja määrätietoista toimijuutta. Tietoa on, mutta käytetäänkö sitä toimintaan?
Talouden keskeiset mittarit näyttävät isoja ja ristiriitaisiltakin vaikuttavia muutoksia. Tilastojen päälinja lienee oikea, mutta lukuihin voi laskennan tarkentuessa tulla revisioitakin, kun talouden rakenteessa on tapahtunut muutoksia. Tarkentumisten suuntaa ei pysty ennakoimaan, se vaihtelee eri vuosien välillä.
Energiahyödyntäminen syrjäytti viime vuosikymmenellä jätteiden kaatopaikkasijoittamisen. Materiaalina hyödyntäminen on Suomessa liian vähäistä. Lisäksi olemme eniten luonnonvaroja käyttävien maiden kärkeä, vietämme laskennallista ylikulutuspäivää jo maaliskuun lopussa.
Bkt-mittarin perinteinen näkökulma edistymiseen ei riitä, kun pyrkimyksenä on vastata aikamme monimutkaisiin ja globaaleihin ongelmiin. YK:n suunnitelmissa onkin laajempi seuranta- ja tarkastelukehikko sekä enintään 10–20 uutta ohjausindikaattoria.
Suomen siirtymä kohti kiertotaloutta edistyy mutta hitaasti, kertoo kiertotalousindikaattorien tarjoamiin tietoihin perustuva katsaus. Kotimainen materiaalien kulutus on silti Suomessa yhä korkeampi kuin 2010-luvulla, kierrätysasteemme on alle EU-keskiarvon ja materiaalien kiertotalousasteen kehitys matelee. Toisaalta yritystasolla kehitys on ollut myönteinen, ja esimerkiksi ekoinnovaatioiden määrässä Suomi on Euroopan huippua.
Koronakuopasta alkanut bkt:n nousujakso pysähtyi tämän vuoden kolmannella neljänneksellä. Kotitaloudet sinnittelevät inflaation kourissa pandemia-aikana kertyneiden säästöjen turvin. Valona taloustilanteessa on edelleen vahva työllisyys, mutta pidemmän ajan tilannetta kiristää työikäisten määrän lasku.
Jos haluamme saavuttaa luonnonvarojen kulutuksessa ekologisesti kestävän tason, edellytyksenä on talouskasvun ja materiaalien kulutuksen irtikytkentä. Millaiset tekijät vaikuttavat luonnonvarojen kulutukseen?