Toimialaluokitus 2008

01 Kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut

Tähän luokkaan kuuluu kaksi perustoimintoa, viljelykasvituotteiden tuotanto ja eläintuotteiden tuotanto. Tuotanto voi tapahtua joko tavanomaisesti, luonnonmukaisena maataloutena tai geenitekniikalla muunneltujen kasvien viljelynä tai eläinten kasvatuksena.

Viljelykasvituotantoon kuuluvat toisaalta yksivuotiset peltokasvit, kuten viljat, vihannekset ja kukat, toisaalta monivuotisilta istutuksilta, kuten marja- ja hedelmätarhoilta saatavat tuotteet. Luokka kattaa viljelykasvien viljelyn sekä avomaalla että kasvihuoneissa.

Luokalle 015 (Yhdistetty kasvinviljely ja kotieläintalous) ei tavallisista periaatteista poiketen määritellä pääasiallista toimintoa. Monilla tiloilla kasvinviljelytuotantoa ja kotieläintuotantoa on suunnilleen yhtä paljon, ja olisi sattumanvaraista luokitella tällaiset tilat vain toiseen luokkaan.

Tähän luokkaan kuuluu myös maataloutta, metsästystä ja ansapyyntiä palveleva toiminta.

Maatalouteen kuuluu markkinoille saattamisen edellyttämä maataloustuotteiden käsittely. Muu jatkokäsittely kuuluu luokkiin 10 (Elintarvikkeiden valmistus) ja 11 (Juomien valmistus) sekä luokkaan 12 (Tupakkatuotteiden valmistus) seuraavaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Kun tilalla tuotetaan maataloustuotteita ja niistä jalostetaan tilalla elintarvikkeita, toiminta luokitellaan arvonlisäperiaatteen mukaisesti joko maatalouteen tai elintarviketeollisuuteen. Esimerkkejä tämäntyyppisestä toiminnasta ovat viinin valmistus tilalla kasvatetuista omenoista tai juuston valmistus tilalla tuotetusta maidosta. Arvonlisän määrittäminen voi perustua toimintaan käytettyjen työtuntien määrään, jos sen määrittäminen muutoin on vaikeata.

Tilan toimintaan tavallisesti kuuluvat toiminnat, kuten maanmuokkaus, kylvö, sadonkorjuu ja johtaminen, voidaan antaa palkkio- tai sopimusperusteella maatalouden tukiyksiköiden tehtäväksi kasvinviljelyä (0161) tai eläintenhoitoa (0162) palvelevana toimintana.

Tähän luokkaan eivät kuulu peltomaan perustustyöt (esim. maatalousmaan pengerrys, salaojitus, riisipeltojen perustustyöt yms.), jotka kuuluvat pääluokkaan F (Rakentaminen), eikä ostajien ja maataloustuotteita markkinoivien osuuskuntien toiminta, jotka kuuluvat pääluokkaan G. Tähän eivät myöskään kuulu maisemanhoitopalvelut, jotka kuuluvat luokkaan 81300. [1]

Sisältää

[1]

Sisältää myös

[1]

Tähän ei kuulu

- metsätalous (02)
- maatalouskoneiden korjaus (33122)
- maatilamatkailu (55902)
- maatalouskoneiden vuokraus ilman käyttäjiä (77310)
- eläinlääkintäpalvelut (75000)
- maatalous- ja metsämaan salaojitus ja pengerrys (43120) [1]

Hakusana

  • hortonomi (puutarhatalous)
  • maanviljely
  • maatalous
  • maatila
  • maatila (kasvinviljelyyn erikoistunut tila)
  • kasvinviljelytilat

...