27.7.1998

Lisätietoja: Jari Nieminen (09) 1734 3606
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Viime vuonna 5 400 uutta kesämökkiä

Uusia kesämökkejä valmistui viime vuonna 5 400 eli 300 vähemmän kuin edellisenä vuonna ja peräti 900 vähemmän kuin vuonna 1995. Vuoden 1997 lopussa kesämökkejä oli 429 400. Edellisestä vuodesta kesämökkien määrä lisääntyi noin 6 000:lla. 1990-luvulla kesämökkien määrä on kasvanut kaikkiaan 62 000:lla.

Kunnista mökkejä valmistui viime vuonna eniten Kuusamoon, 116 kappaletta. Seuraavina olivat Pori, Savitaipale ja Asikkala. Kuusamossa uusia kesämökkejä on tehty eniten jo vuodesta 1993 lähtien. Vuonna 1992 mökkejä valmistui eniten Asikkalaan.

Maakunnista uusia kesämökkejä valmistui eniten Pirkanmaalle, 577 kappaletta. Sen sijaan Etelä-Savossa ja Varsinais-Suomessa uusien mökkien määrä jäi jo alle viidensadan. Mökkirakentaminen väheni etenkin Lapissa. Valmistuneiden mökkien määrä pieneni siellä alle neljänsadan. Edellisvuodesta määrä väheni 130:lla.

Maakunnista mökkejä on eniten, 42 500, Varsinais-Suomessa. Myös Pirkanmaalla ja Etelä-Savossa mökkejä on yli 40 000. Eniten 1990-luvulla rakennettuja kesämökkejä on kuitenkin Lapissa, lähes 5 700. Lapin kesämökkikanta onkin maan nuorin; melkein neljäsosa mökeistä on rakennettu tällä vuosikymmenellä. Uusien, 1990-luvulla rakennettujen mökkien osuus on pienin Uudellamaalla ja Satakunnassa, joissa alle 10 prosenttia mökeistä on valmistunut vuonna 1990 tai sen jälkeen.

Eniten kesämökkejä kunnittain 31.12.1997 Eniten uusia kesämökkejä kunnittain 1997
Kunta Määrä
Kunta Määrä
1. Kuusamo 4 976
1. Kuusamo 116
2. Tammisaari 4 369
2. Pori 111
3. Mäntyharju 4 018
3. Savitaipale 76
4. Kuopio 3 777
4. Asikkala 66
5. Tampere 3 465
5. Urjala 61
6. Uusikaupunki 3 458
6. Mäntyharju 59
7. Rovaniemen maalaiskunta 3 389
7. Dragsfjärd 58
8. Asikkala 3 296
8. Kuhmoinen 56
9. Pori 3 260
8. Vesilahti 56
10. Porvoo 3 094
10. Posio 55

Lähde: Kesämökit 1997. Tilastokeskus