Tiedote 22.3.2005

Työllisyys ja työttömyys helmikuussa 2005

- Työllisiä 40 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 66,7 prosenttia
- Työttömiä 8 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
- Työttömyysaste 9,2 prosenttia, työttömänä 237 000 henkeä
- Työnvälityksessä 43 000 uutta avointa työpaikkaa

Työllisiä oli helmikuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 40 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Palkansaajien määrä kasvoi, mutta yrittäjien määrä pysyi lähes ennallaan. Yksityisellä sektorilla työllisyys lisääntyi, kun taas julkisella sektorilla työpaikkojen määrä väheni. Edellisen vuoden helmikuuhun verrattuna työllisyys lisääntyi teollisuudessa, rakentamisessa, liike-elämän palveluissa sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Työpaikat vähentyivät kuljetuksessa, rahoitus- ja vakuutustoiminnassa sekä koulutuksessa. Työpaikat lisääntyivät Etelä- ja Länsi-Suomen läänissä.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15 - 64-vuotiaista oli helmikuussa 66,7 prosenttia. Se oli 1,1 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Naisten työllisyysaste nousi 1,2 prosenttiyksiköllä 65,8 prosenttiin ja miesten 0,9 prosenttiyksiköllä 67,6 prosenttiin. Kausivaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli 67,5 prosenttia.

Työllisyyden muutokset 2/2004 - 2/2005, tuhatta henkeä

Helmikuu 2005 Helmikuu 2004 MUUTOS, %
2/04 - 2/05
Tilastokeskuksen työvoimatutkimus:
Työlliset yhteensä 2 348 2 308 1,7
- palkansaajat 2 060 2 023 1,8
- yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet 288 285 1,2
Työllisyysaste, % 66,7 65,6 1,1 2
Työttömät 1 237 229 3,5
Työttömyysaste, % 9,2 9,0 0,2 2
Työvoima yhteensä 2 585 2 537 1,9
Työvoimaosuus, % 65,6 64,5 1,1 2
Työvoimaan kuulumattomat yhteensä 1 357 1 395 -2,7
- opiskelijat 383 391 -2,1
- kotitaloustyössä 85 101 -16,0
työvoimaan kuulumattomista piilotyöttömiä 73 89 -17,9
Työministeriön työnvälitystilasto:
Työttömät työnhakijat 290 300 -3,3
- yli vuoden työttömänä olleet 74 72 2,5
Tukitoimenpitein työllistetyt 35 35 -1,8
Työvoimakoulutuksessa 33 33 -0,4
Työharjoittelussa, vuorottelutyössä 21 21 3,1
Uudet avoimet työpaikat työvoimatoimistoissa 43 35 23,0
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista
1 Kansainvälisen työjärjestön ILOn suosituksen mukaisesti tilastoituna
2 prosenttiyksikköä

Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan helmikuussa 237 000 eli 8 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Muutos mahtuu virhemarginaaliin (± 15 000). Työttömyysaste oli 9,2 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 9,0 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli 9,0 prosenttia.

Naisten työttömyysaste oli 9,1 prosenttia ja miesten 9,2 prosenttia. 15 - 24-vuotiaitten nuorten työttömyysaste oli sama kuin vuotta aiemmin, 21,6 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu nuorten työttömyysaste oli 20,9 prosenttia. Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä, 7,5 prosenttia, ja korkein Itä-Suomen läänissä, 14,0 prosenttia. Toimialoista korkein työttömyysaste oli rakentamisessa, 13,1 prosenttia.

Työvoimatoimistoissa oli helmikuun 2005 lopussa kaikkiaan 290 000 työttömyysturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 10 000 pienempi kuin edellisen vuoden helmikuussa. Työttömyys laski edellisestä vuodesta kaikkien TE-keskusten alueilla. Työvoimapoliittisilla toimenpiteillä sijoitettujen määrä oli sama kuin edellisen vuoden helmikuussa. Toimenpiteiden piirissä oli 3,4 prosenttia työvoimasta. Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli 31 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 3 000 pienempi kuin edellisen vuoden helmikuussa. Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin helmikuussa 43 000 uutta avointa työpaikkaa eli 8 000 enemmän kuin edellisen vuoden helmikuussa.

Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston erot

Työllisyystilannetta seurataan kuukausittain sekä Tilastokeskuksen otantaan perustuvalla työvoimatutkimuksella että työministeriön työnvälitystilastolla, joka on rekisteripohjainen tilasto. Työnvälitystilasto kuvaa kuukauden viimeistä arkipäivää. Työvoimatutkimuksen tiedot kootaan kaikilta kuukauden viikoilta.

Työvoimatutkimuksessa noudatetaan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n tilastointisuosituksia ja Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin edellyttämiä käytäntöjä. Niiden mukaan henkilö tilastoituu työttömäksi, jos hän on 15 vuotta täyttänyt, työtä vailla, hakenut viimeisten neljän viikon aikana aktiivisesti työtä ja on työhön käytettävissä kahden viikon sisällä. Työnvälitystilasto perustuu lainsäädäntöön ja hallinnollisiin määräyksiin.

Työvoimatutkimuksen työttömyyden tilastointiperusteet poikkeavat työnvälitystilaston perusteista työnhaun aktiivisuuden ja työmarkkinoiden käytettävissä olon osalta. Tilastointierojen vuoksi työttömien työnhakijoiden määrä ja ILO:n suosituksen mukaan laskettu työttömien määrä voivat erota toisistaan. Viimeaikaisia eroja on selvitetty Internet-osoitteessa http://www.tilastokeskus.fi/tk/el/tyoll08s.html.

Työvoimatutkimukseen perustuvat luvut sisältävät otannasta aiheutuvaa satunnaisvaihtelua. Esimerkiksi työttömyysasteen 95 prosentin luottamusväli eli virhemarginaali on noin ± 0,6 prosenttiyksikköä. Työttömien määrän luottamusväli on noin ± 15 000 henkeä.

Lisätietoja: Tilastokeskus: Pekka Tossavainen (09) 1734 3517, Kalle Sinivuori (09) 1734 3524,
Veli Rajaniemi (09) 1734 3434
Sähköposti: tyovoima.tilastokeskus@tilastokeskus.fi; Internet: http://tilastokeskus.fi/til/tyti/index.html;
Työministeriö: Oiva Lönnberg 010 60 48048, Internet: http://www.mol.fi/tyollisyyskatsaus
Tuoreimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut osoitteesta:
http://epp.eurostat.cec.eu.int/pls/portal/docs/PAGE/PGP_PRD_CAT_PREREL/PGE_CAT_PREREL_YEAR_2005/PGE_CAT_PREREL_YEAR_2005_MONTH_03/3-04032005-EN-BP.PDF