Uutisia 31.8.2021

Talouden tilannekuva: Bruttokansantuote vahvassa kasvussa toisella neljänneksellä

Bruttokansantuotteen volyymi kasvoi huhti-kesäkuussa 2,1 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Vuoden 2020 toiseen neljännekseen verrattuna työpäiväkorjattu bruttokansantuote kasvoi 7,5 prosenttia.  

EU-alueen bruttokansantuote kasvoi Eurostatin ennakkotietojen mukaan toisella neljänneksellä 1,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Ruotsin bruttokansantuote kasvoi toisella neljänneksellä 0,9 prosenttia ensimmäiseen neljännekseen verrattuna.

Suurin osa toimialoista oli toisella neljänneksellä kasvussa. Vuotta aikaisemmin voimakkaasti laskeneiden liikenteen sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnan toimialojen kasvu oli toisella neljänneksellä vahvaa.  Informaation ja viestinnän sekä kaupan toimialat ovat kasvaneet läpi koronakriisin ja hyvä vire jatkui myös huhti-kesäkuussa.

Talouden kysyntäeristä yksityinen kulutus kasvoi nyt selvästi. ”Koronakriisin myötä yksityinen kulutus on ollut vaisua, kun erityisesti palveluiden osalta rajoitustoimet ovat rajoittaneet kulutusmahdollisuuksia. Yksityisen kulutuksen nousun alkaminen on siis askel kohti normaalimpia aikoja”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Tapio Kuusisto.

Yksityisen kulutuksen volyymi kasvoi toisella vuosineljänneksellä 1,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 9,6 prosenttia vuodentakaisesta. Sekä tavaroiden että palveluiden kulutus oli toisella neljänneksellä kasvussa. Kasvu oli voimakasta muun muassa autokaupassa.

Viennin volyymi kasvoi vuoden 2021 toisella neljänneksellä 0,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 5,7 prosenttia vuodentakaisesta. Tuonti kasvoi 1,7 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 6,1 prosenttia vuodentakaisesta.

Työllisyysasteen trendi oli heinäkuussa 72,7 prosenttia eli samalla tasolla kuin ennen koronakriisin puhkeamista helmikuussa 2020. Vuoden 2021 toisen neljänneksen työllisyysaste oli jopa korkeampi kuin vuoden 2019 toisella neljänneksellä.

Talouden näkymät myönteisiä

Talouden näkymiä kuvaavat indikaattorit ennakoivat positiivisen talouskehityksen jatkuvan. Teollisuuden uudet tilaukset olivat vahvassa kasvussa kesäkuussa, ja koko talouden tuotannon pikaestimaatti ennakoi tuotannon kasvun jatkuneen heinäkuussa. Myös asuinrakentamisen toinen neljännes oli vahva.

Sekä yritysten että kuluttajien luottamus on edelleen korkealla tasolla. Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta ovat pysyneet myönteisinä ja yritystenkin luottamus on jatkanut nousuaan. Palvelualojen luottamus notkahti elokuussa pitkästä aikaa hieman odotusten muututtua varovaisemmiksi.

Tiedot ovat poimintoja Tilastokeskuksen julkaisemasta Talouden tilannekuva -katsauksesta.

Lisätietoja: yliaktuaari Tapio Kuusisto p. 029 551 3318, yliaktuaari Sini Liukkonen p. 029 551 3024