Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 26.10.2021

Työllisyyden kasvu vaimeni syyskuussa

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2021 syyskuussa 17 000 enemmän kuin vuosi sitten. Kolmannella vuosineljänneksellä työllisiä oli 61 000 enemmän vuodentakaiseen verrattuna. Työttömiä oli syyskuussa 11 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työllisyysasteen trendiluku oli syyskuussa 72,5 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 7,6 prosenttia.

Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 2011/09–2021/09, 15–64-vuotiaat

Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 2011/09–2021/09, 15–64-vuotiaat

Työllisyys ja työttömyys vaihtelevat kuukausittain varsin paljon, ja muutos edellisen kuukauden havaintoon kertoo lähinnä kausi-ilmiöstä eikä suhdannekehityksestä. Tämän johdosta tuoreinta tilastotietoa verrataan edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Sen sijaan trendisarjan luvut, joista on poistettu kausi- ja satunnaisvaihtelu, ovat keskenään vertailukelpoisia, ja näin aikasarjan trendistä on helpompi havaita pitkän aikavälin kehitykseen ja suhdannevaihteluihin liittyviä ilmiöitä.

Trendi muuttuu yleensä jonkin verran, kun seuraavan kuukauden tiedot tulevat mukaan aikasarjaan. Viimeisimpien trendilukujen ennakollinen luonne on syytä ottaa huomioon päätelmiä tehtäessä. Vuoden 2020 keväällä tapahtunut työllisyyden pudotus on tulkittu kausitasoitusmallissa tasomuutokseksi. Tässä julkistuksessa ilmoitetut luvut ovat  kausitasoittamattomia , ellei erikseen mainita, että kyse on trendistä. Lue lisää trendistä tästä .

Työvoimatutkimuksen tietosisältö, tiedonkeruu ja estimointimenetelmä uudistuivat vuoden 2021 alussa. Tärkeimmät tunnusluvut korjatuista aikasarjoista on julkaistu StatFin-tietokantapalvelussa. Kaikki korjatut aikasarjat julkaistaan vuoden 2021 aikana.

Työllisiä oli vuoden 2021 syyskuussa 2 527 000 (virhemarginaali ±34 000), mikä oli 17 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä miehiä oli 20 000 vähemmän ja naisia 37 000 enemmän kuin vuoden 2020 syyskuussa.

15–64-vuotiaiden  työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli syyskuussa 71,7 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 71,3 prosenttia. 15–64-vuotiaiden miesten työllisyysaste laski viime vuoden syyskuusta 1,5 prosenttiyksikköä 71,3 prosenttiin ja naisten työllisyysaste nousi 2,5 prosenttiyksikköä 72,2 prosenttiin.

20–69-vuotiaiden työllisyysaste oli 69,7 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 69,4 prosenttia.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2021 syyskuussa 191 000 (virhemarginaali ±21 000), mikä oli 11 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 106 000 ja naisia 86 000.

Työttömyysaste eli työttömien osuus työvoimasta, oli syyskuussa 7,0 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 7,5 prosenttia. Miesten työttömyysaste laski viime vuoden syyskuusta 0,1 prosenttiyksikköä 7,5 prosenttiin ja naisten työttömyysaste laski 0,8 prosenttiyksikköä 6,5 prosenttiin.

15–24-vuotiaiden työttömyysaste oli syyskuussa 10,3 prosenttia, mikä oli 3,9 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömyysasteen trendiluku oli 16,1 prosenttia. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömien osuus saman ikäisestä väestöstä oli 4,8 prosenttia.

Työvoiman ulkopuolella olevia 15–74-vuotiaita oli vuoden 2021 syyskuussa 1 404 000, mikä oli 17 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Työllisyyden muutokset 2020/09 – 2021/09 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, 15–74-vuotiaat

  Vuosi/Kuukausi Muutos
2020/09 2021/09 2020/09 - 2021/09
1000 henkilöä Prosenttia, %
Väestö yhteensä 4 134 4 122 –0,3
Työvoima yhteensä 2 713 2 718 0,2
Työlliset 2 510 2 527 0,7
– palkansaajat 2 165 2 171 0,3
– yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet 345 356 3,2
Työttömät 203 191 –5,6
Työvoiman ulkopuolella olevat 1 421 1 404 –1,2
  Prosenttia, % Prosenttiyksikköä
Työllisyysaste, 15–64-vuotiaat 71,3 71,7 0,5
Työllisyysaste, 20–69-vuotiaat 69,4 69,7 0,2
Työttömyysaste 7,5 7,0 –0,4
Työvoimaosuus 65,6 65,9 0,3
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista.
Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia.

Työvoimatutkimuksen vuoden 2021 kolmannen vuosineljänneksen tiedot

Vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä (heinä-syyskuussa)  työllisiä oli keskimäärin 2 580 000, mikä oli 61 000 enemmän kuin vuoden 2020 vastaavana aikana. Työllisten määrä kasvoi eniten kaupan alalla (G).

Työllisten tekemien työtuntien määrä vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä oli 974,9 miljoonaa tuntia, mikä oli 0,7 prosenttia enemmän vuoden takaiseen verrattuna.

Työttömiä oli vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä keskimäärin 191 000, mikä oli 16 000 vähemmän kuin vuoden 2020 heinä-syyskuussa. Vuoden 2021 kolmannen neljänneksen  työttömyysaste oli 6,9 prosenttia, mikä oli 0,7 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Työvoiman ulkopuolella oli vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä 1 352 000 henkilöä, mikä oli 58 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Työllisyyden muutokset 2020/III – 2021/III Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, 15–74-vuotiaat

  Vuosi/Neljännes Muutos
2020/III 2021/III 2020/III - 2021/III
1000 henkilöä Prosenttia (%)
Työvoima yhteensä 2 726 2 771 1,7
Työlliset yhteensä 2 519 2 580 2,4
Työttömät yhteensä 207 191 –7,8
– miehet 108 101 –5,8
– naiset 99 89 –10,0
Työvoiman ulkopuolella olevat 1 410 1 352 –4,1
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista.
Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia.


Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tiedot

Työ- ja elinkeinotoimistoissa  sekä kuntakokeiluissa oli syyskuun 2021 lopussa kaikkiaan 265 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 50 000 pienempi kuin edellisen vuoden syyskuussa.

Työttömyys laski syyskuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikkien elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) alueilla; eniten Pohjanmaalla (-30 %), Etelä-Pohjanmaalla (-24 %), Pirkanmaalla (-24 %) ja Satakunnassa (-23 %). Vähiten työttömien työnhakijoiden määrä laski Kainuussa (-7 %), Hämeessä (-10 %) ja Keski-Suomessa (-10 %). Syyskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja oli 21 000, mikä oli 36 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli syyskuun lopussa yhteensä 111 000 henkilöä, mikä oli 3 000 vähemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Palveluiden piirissä oli 4,1 prosenttia työvoimasta.

Työttöminä työnhakijoina oli 29 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 9 000 pienempi kuin edellisen vuoden syyskuussa. Syyskuussa ilmoitettiin 97 000 uutta avointa työpaikkaa eli 38 000 enemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa.

Muutokset 2020/09–2021/09 työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan

  Vuosi/Kuukausi Muutos
2020/09 2021/09 2020/09 - 2021/09
1000 henkilöä Prosenttia, %
Työttömät työnhakijat 316 265 –16,0
– yli vuoden työttömänä olleet 81 109 34,9
Palveluissa yhteensä 114 111 –2,8
– työllistetyt 23 28 24,1
– työvoimakoulutuksessa, valmennuksessa 26 22 –14,9
– työ- ja koulutuskokeilussa 6 6 –5,1
– vuorotteluvapaasijaisena, kuntouttavassa työtoiminnassa, omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella 58 54 –7,5
Uudet avoimet työpaikat työ- ja elinkeinotoimistoissa 58 97 66,3
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista.

Työ- ja elinkeinoministeriön yhteystiedot:
Työllisyyskatsaus

Linkit

Työvoimatutkimuksen tietokantataulukot

Kausitasoitetusta trendistä

Lukujen tarkkuudesta kerrotaan työvoimatutkimuksen laatuselosteessa

Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön työttömyystilastojen vertailu

Avoimet työpaikat

Uusimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut (englanniksi) sekä
uusimmat EU:n julkaisemat tiedot avoimista työpaikoista (englanniksi) löytyvät
Eurostatin kotisivulta http://ec.europa.eu/eurostat .


Lähde: Työvoimatutkimus 2021, syyskuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Taskinen 029 551 2690, Tatu Leskinen 029 551 3285, tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi

Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (570,7 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 26.10.2021

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-7830. syyskuu 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyti/2021/09/tyti_2021_09_2021-10-26_tie_001_fi.html