Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Kuvaus

Tilastossa tarkastellaan tutkinnon suorittaneiden työllistymistä, sijoittumista jatko-opintoihin sekä alueellista sijoittumista tietyn ajan kuluttua valmistumisesta. Toimintaa kuvataan tietyn vuoden lopussa työllisyyden, työttömyyden, opiskelun, varusmiespalvelun tai muun toiminnan mukaan. Lisäksi tilastossa kuvataan sijoittumista mm. alueittain, toimialan, työnantajasektorin tai muiden tietojen mukaisesti. Tilasto tuotetaan yhdistämällä Tilastokeskuksen useita henkilöpohjaisia kokonaisaineistoja. Tutkinnon suorittajille ei tehdä mitään kyselyjä. Tilastoaineistosta tuotetaan vuosittain myös tiedot maksulliseen Sijoittumispalveluun, jossa on tietoja peruskoulun päättäneiden, ylioppilaiden, ammatillisen tutkinnon, ammattikorkeakoulututkinnon ja yliopistotutkinnon suorittaneiden sijoittumisesta mm. tutkinnoittain, koulutuksen järjestäjittäin, maakunnittain sekä tietoja työvoiman alueittaisesta tarjonnasta. Tilastotietoja on tuotettu 1990-luvulta lähtien vuosittain. Tilastolain mukaisesti tilaston perustana olevat henkilötiedot ovat salaisia. Niistä tehdyt tilastot ovat pääsääntöisesti julkisia.

Tilaston koko kuvaus.

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Sijoittuminen koulutuksen jälkeen [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-9442. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/sijk/meta.html