Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

2. Uudisrakentamisen volyymi jatkoi supistumista vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi supistui tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 6,5 prosenttia vuoden takaisesta. Vaimean talouskehityksen seurauksena uudisrakentaminen kääntyi laskuun jo viime vuoden tammikuussa, mutta lasku on hidastunut vuoden 2013 aikana.

Asuinrakentamisen volyymi supistui kolmannen neljänneksen aikana 5 prosenttia edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä. Asuinrakentamisen supistuminen on kuitenkin ollut hitaampaa kuin koko uudisrakentamisen lasku yhteensä. Asuinrakentamisen volyymin lasku alkoi jo 2011 viimeisellä neljänneksellä. Erityisesti laskuun on vaikuttanut pientalorakentamisen supistuminen. Vapaa-ajan asuinrakennusten volyymi on ollut laskussa jo 2011 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen. Heinä-syyskuussa vapaa-ajan rakennusten volyymin lasku oli enää vajaa 8 prosenttia edellisvuoteen verrattuna kun se viimeisen vuoden ajan on laskenut yli 15 prosenttia neljänneksittäin.

Liike- ja toimistorakennusten volyymi laski kolmannen neljänneksen aikana peräti 24 prosenttia vuodentakaisesta. Liike- ja toimistorakennusten rakentaminen kääntyi loivaan laskuun jo vuoden 2012 toisella neljänneksellä ja lasku on kiihtynyt siitä alkaen. Supistumisen taustalla on toimistorakennusten volyymin raju lasku. Toimistorakennusten volyymi laski kolmannen neljänneksen aikana 41 prosenttia ja koko kuluneen vuoden aikana se on laskenut kolmanneksen vuoden takaisesta.

Teollisuus- ja varastorakentamisen supistuminen näyttäisi hidastuneen. Heinä-syyskuussa laskua edellisvuoteen oli vain noin 3 prosenttia. Erityisesti varastorakentamisen pohja näyttäisi taittuneen, sillä kolmannen neljänneksen volyymi väheni enää vajaa 2 prosenttia vuodentakaisesta kun huonoimpana neljänneksenä vuoden 2013 tammi-maaliskuussa varastorakentamisessa volyymi laski puoleen vuoden takaisesta.

Julkisen palvelurakentamisen ja maatalousrakentamisen volyymit kehittyivät muita suotuisammin. Julkisen palvelurakentamisen kolmannen neljänneksen kehitys oli lähellä nollaa, laskua vuoden takaiseen kertyi vain 0,5 prosenttia. Maatalousrakentamisen volyymi kasvoi ainoana rakennustyyppinä ja kasvua kertyikin neljänneksen aikana 22 prosenttia vuoden 2012 vastaavasta neljänneksestä. Maatalousrakennusten volyymi on kasvanut yhtä rajusti edellisen kerran vuoden 2007 toisella neljänneksellä. Sekä julkisen palvelurakentamisen että maatalousrakentamisen osuus koko rakentamisesta on kuitenkin kuutiometreillä mitaten vain noin viidenneksen, joten ne eivät vaikuta merkittävästi kokonaisindeksin muutokseen.

Kuvio 2. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi, kolmen kuukauden muutos, %

Kuvio 2. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi, kolmen kuukauden muutos, %

Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Merja Järvinen 09 1734 2458, Heli Suonio 09 1734 2481, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala


Päivitetty 27.11.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rakennus- ja asuntotuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3257. syyskuu 2013, 2. Uudisrakentamisen volyymi jatkoi supistumista vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ras/2013/09/ras_2013_09_2013-11-27_kat_002_fi.html