Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 27.7.2021

Kuluttajilla oma talous ja rahatilanne heinäkuussa vankimmat koskaan

Kuluttajien luottamusindikaattori oli heinäkuussa 4,4, kun se kesäkuussa oli 4,6 ja toukokuussa 2,7. Luottamus talouteen oli heinäkuussa hyvin vahvaa, sillä luottamusindikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -1,7. Vastaavaan aikaan viime vuonna indikaattori sai arvon -1,6. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–19. heinäkuuta 1 007 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattorin osatekijöistä arvio oman talouden nykytilasta oli heinäkuussa myönteisin koko mittaushistoriassa. Lisäksi rahankäyttöaikeita kestotavaroihin ilmeni runsaasti. Myös odotukset sekä oman että Suomen talouden tulevasta kehityksestä olivat heinäkuussa luottavaiset.

Kesäkuuhun verrattuna näkemys kuluttajan oman talouden nykytilasta parani hieman heinäkuussa. Muut kolme osatekijää pysyivät ennallaan tai heikkenivät hitusen. Viime vuoden heinäkuuhun nähden osatekijät olivat nyt jopa selvästi vahvemmalla tasolla, paitsi odotus omasta taloudesta, joka pysyi vuodessa suunnilleen ennallaan.

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotus myös yleisen työttömyystilanteen kehityksestä Suomessa säilyi valoisana heinäkuussa. Sama päti työllisten eli palkansaajien ja yrittäjien näkemykseen omakohtaisen työttömyyden tai lomautuksen uhasta kyselyhetkellä. Heinäkuussa kuluttajien arvio inflaatiosta eli kuluttajahintojen nousuvauhdista tulevina kuukausina kohosi jo pitkän ajan keskiarvonsa tasolle.

Oman rahatilanteensa kuluttajat arvioivat heinäkuussa paremmaksi kuin koskaan. Ajankohtaa pidettiin erittäin otollisena säästämiselle, suotuisana myös lainanotolle ja kohtuullisena kestotavaroiden ostamiselle. Mahdollisuuksia säästämiseen ennakoitiin olevan yhä paljon tulevina kuukausina.

Edelleen hyvin moni oli heinäkuussa aikeissa ottaa lainaa vuoden sisällä. Samoin asunnon ostosuunnitelmia oli kuluttajilla viime kuukausien tapaan huomattavan paljon. Lisäksi moni harkitsi heinäkuussa auton ostoa seuraavan vuoden aikana ja myös kodin peruskorjausaikeita ilmeni laajasti.

Kuluttajien luottamus suuralueilla ja väestöryhmissä

Heinäkuussa luottamus talouteen oli selvästi vahvinta pääkaupunkiseudulla (luottamusindikaattori 11,4) ja heikointa Itä-Suomessa (0,9). Väestöryhmistä ylemmät toimihenkilöt olivat edelleen ylivertaisesti optimistisimpia (13,6). Heinäkuussa kielteisimmin talouskehitystä arvioivat yhä työttömät ja eläkeläiset (molemmilla -3,3).

Luottamus talouteen vähenee tavallisesti henkilön iän mukana, ja tulojen mukana usko vastaavasti yleensä lisääntyy. Miehet ovat taipuvaisia luottamaan talouteen enemmän kuin naiset. Tarkempaa tietoa on saatavilla tietokantataulukoista .

EU-tulokset

Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) kyselytulokset talousodotuksista julkaistaan kuukausittain Euroopan komission sivuilla: Lehdistötiedotteet .

Käsitteitä

Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus (ks. Laatuseloste ). Kuluttajien luottamusindikaattori (A1) on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Luottamusindikaattorin neljä osatekijää ovat: kuluttajan oma talous nyt (B1), kuluttajan oma talous 12 kuukauden kuluttua (B2), Suomen talous 12 kuukauden kuluttua (B4) ja kuluttajan rahankäyttö kestotavaroihin seuraavan 12 kuukauden aikana verrattuna edelliseen 12 kuukauteen (E1). Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.


Lähde: Kuluttajien luottamus 2021, heinäkuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, Tara Junes 029 551 3322, kuluttajien.luottamus@tilastokeskus.fi

Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (461,6 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 27.7.2021

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. heinäkuu 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2021/07/kbar_2021_07_2021-07-27_tie_001_fi.html