Suomalaismatkailijat kuluttavat pari miljardia euroa enemmän ulkomailla kuin ulkomaalaiset täällä. Jos korona korjaa matkustustasetta, se näkyy Suomen vaihtotaseessa ja talouden toipumisessa.
- Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.
Mitä iloa vaihtosuhteen paranemisesta
Suomen vaihtosuhde, vienti- ja tuontihintojen suhde, heikkeni jyrkästi koko 2000-luvun alkupuolen. Samaan aikaan vaihtotase, kokonaisviennin ja -tuonnin arvojen erotus, pysyi selkeästi plussalla. Oliko Suomella ongelma vaiko ei?
Puhdasoppiset ekonomistit kantoivat 2000-luvun alkupuolella huolta siitä, että meidän pitää koko ajan tuottaa enemmän voidaksemme maksaa tuonnin kulut. Näin meille kaikille kansantaloustieteen opiskelijoille opetettiin yliopistossa.
Nyt samat ekonomistit, jotka kantoivat huolta vaihtosuhteen alamäestä, ovat iloissaan vaihtosuhteen noususta parin kolmen viime vuoden aikana. Vaihtosuhde paranee nyt öljyn hinnanlaskun, mutta ennen kaikkea Nokia-sektorin viennin hiipumisen myötä. Pitääkö meidän nyt olla tyytyväisiä, kun vaihtosuhde kääntyy nousuun ja samaan aikaan vaihtotase painuu pakkaselle.
Vaihtosuhde ja vaihtotase 2000-2014*, 2000=100
Lähde: Tilastokeskuksen vienti- ja tuontihintaindeksi sekä kansantalouden tilinpito.
*2014 ennakkotieto
Kerettiläisenä kansantaloustieteilijänä taivun itse sen kannalle, että olisi parempi elää laskevan vaihtosuhteen ja ylijäämäisen vaihtotaseen Suomessa, kuin iloita nyt vaihtosuhteen paranemisesta.
2000-luvun alussa vaihtosuhteen heikkenemisen pääasiallisena syynä oli matkapuhelimien ja muiden ”Nokia-sektorin” tuotteiden hintojen halpeneminen, mitä korvasi näiden tuotteiden viennin määrän kasvu sekä koko ajan uusien kalliimpien laitteiden tulo markkinoille. Matkapuhelimien hintakehitys oli laskeva, mutta yksikköarvohinta pysyi lähes paikoillaan. Viennin määrän kasvu toi maahan enemmän rahaa hintojen laskusta huolimatta.
Jatkossakin Suomessa voidaan valmistaa tuotteita, joiden mahdollinen hintojen lasku kompensoituu jatkuvalla tuotekehittelyllä ja sen tuomalla viennin määrän nousulla. Paluu oheisen kuvion ”keltaiselle” vyöhykkeelle on edelleen mahdollista.
Suomi tarvitsee tänäkin päivänä vientituotteita, joilla on maailmanmarkkinoilla kysyntää. Tämä vaatii jatkuvaa tuotekehittelyä ja uusien sovellutusten markkinoille tuloa. Tuotantokustannukset eivät ole ainoa ratkaiseva tekijä, sen todistaa Saksan ja Sveitsin menestyminen maailmanmarkkinoilla pitkälle jalostuneilla tuotteillaan.