Kansallinen tilastotoimi

Viranomaiset tuottavat Suomessa tilastoja hallussaan olevista ja keräämistään tiedoista kansallista ja kansainvälistä käyttöä varten.

Valtion tilastotoimeen kuuluu Tilastokeskus ja 12 muuta organisaatiota, joista useimmat ovat valtion virastoja. Yhdessä nämä organisaatiot muodostavat kansallisen tilastoekosysteemin. Tilastokeskuksen yksi tehtävä on johtaa ja kehittää tämän tilastoekosysteemin toimintaa.

Hyvän kokonaiskuvan Suomen tilastotoimesta saa Tilastokeskuksen julkaisemasta Tilasto-ohjelmasta sekä vuosittaisesta katsauksesta.

Suomen virallinen tilasto (SVT) 

Suomen virallinen tilasto (SVT) on kokoelma yhteiskuntaa kuvaavia tilastoja. Kokoelmaan kuuluu noin 250 tilastoa. SVT-tilaston tuotannon tulee olla jatkuvaa ja laadukasta ja tilaston tuottajan on sitouduttava laatukriteereihin. SVT-tilastoleiman myöntää Suomen virallisen tilaston neuvottelukunta.

Suomen viralliset tilastot ovat yhteistä kansallista pääomaamme ja yhteistä tietoperustaamme, joita käytetään yhteiskunnassa monin paikoin. Tilastoja hyödynnetään laajasti yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, lainvalmistelussa ja suunnittelussa. Niiden avulla seurataan tehtyjen päätöksien vaikutuksia ja ne ovat myös yleisesti käytettyjä yhteiskunnan kehitystä seuraavia mittareita.

Euroopan unionin tilastojärjestelmä (ESS)

Suomen virallisten tilastojen lisäksi useat virastot tuottavat tilastoja myös Euroopan unionin politiikkatarpeita varten Euroopan unionin tilasto-ohjelman ja tilastojärjestelmän (ESS) vaatimusten mukaisesti.  Valtaosa ESS-tilastoista tuotetaan Euroopan unionin lainsäädännön mukaisesti.

Suomen virallisen tilaston laatukriteerit ovat yhteensopivat Euroopan tilastojärjestelmän laatukriteerien kanssa.

Tilastojen tuottajat

Virallisia tilastoja tuottavat julkisen hallinnon asiantuntijaorganisaatiot. Ne takaavat tilastojen jatkuvuuden ja ovat sitoutuneet yhteisiin laatukriteereihin.

Tilastolaissa (280/2004, Finlex) määritellään neljä tilastoviranomaista: Tilastokeskus, Luonnonvarakeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Tulli. Tilastoviranomaisilla on oikeus kerätä tietoja tilastotarkoituksiin tilastolaissa säädetyn tiedonantovelvollisuuden perusteella.

Tilastoviranomaisten lisäksi tilastoja laativat muut viranomaiset, joita ovat Ilmatieteen laitos, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Maanmittauslaitos, Maahanmuuttovirasto, Suomen ympäristökeskus, työ- ja elinkeinoministeriö ja Työterveyslaitos. Valtion budjettitalouden ulkopuolisina virallisen tilaston tuottajina toimivat lisäksi Eläketurvakeskus ja Kansaneläkelaitos.

Kuvion sisältö on kerrottu tekstissä.

Tilastoviranomaisten ja muiden tilastontuottajien tuottamat viralliset tilastot ovat maksutta kaikkien käytettävissä.

Tilastojen tuottajien julkistamiskalenterit

Virallisen tilastojen ja julkaisujen julkistamista seurataan jatkuvasti päivittyvien julkistamiskalentereiden avulla verkossa.

Kukin tuottaja vastaa omista julkistamiskalentereistaan.

Lisätietoja

Tilastotoimen koordinointi
Satu Elho, satu.elho@stat.fi